Viimeajat

NIGHTLY BRANCHES

These nightly branches
spread above me
like protecting
aching fingers,
they are always the same.
No matter what night
No matter what year
the anxiety is the same
and so are these branches
that protect my tiny skull
that protects my tiny mind,
which fails to protect me from my
monstrous thoughts.
These nightly branches
always the same
always doing their best
to protect me
from my self-harm.
Thank you.







---


MY EDUCATION

People have always been
and will always be
afraid of the Strength.
I don’t mean the kind of strength
that makes you bully others
and goes to your head,
that’s called power
and it usually is
just compensation
of weakness.
I mean the kind of strength
that lives behind your eyes
in fixed stares
Strength that does not blink
in the face of pain or abuse
the kind of strength
that goes beyond reason.
Growing up
I didn’t have that many toys
But I always had that Strength
from the second I was born.
And my teacher’s could see that.
If I had trouble in school
it usually was with teachers.
There where always those
who couldn’t see the darkness
that lurked in brightest lights
nor did they ever see the light
that smirked in my crooked smile.
The kind of people who can’t see
the suffering in straight A’s
any better than they see
the suffering in straight F’s.
They were always claiming
that I would be the next one
to commit a full-scale school shooting.
I was lucky to have
those other teachers around
the kind of people
who recognize the Strength
when they were staring it in the eye.
I was lucky to have those people
stand up for me
to protect me.
And that was my true education
to see
to learn
that some people are really fucking stupid
and some people are really bright.
Not all
but some.
---

I WILL ALWAYS BE WITH ME


I will always be with me
in every sunrise that burns my eyes
in every suicidal thought
in every second of doubt
I will always be with me
in the still, cold air of the winter night
in snow that falls on my head from the tree
and wrecks my speeding train of thought
in early mornings, or late nights
depends on how you want to look at them
in my silence,
in the whirlwind of blank stares
in confusion and in fear,
in brief, fleeting moments of elation
in elevating and transcending realizations
in every single detail
Yes.
I will always be with me
I will always be with me
When I die.
----

THE SHARPEST KNIFE

His bleakness
could turn off candles
His silence
could silence armies
of angry tigers
His death
could teach all the living
how to disappear completely
How to dissolve in existence
His darkness
Could dim Buddha’s shine
His crooked smile
always had the melancholy
afterglow
His tragedy was filled
with silent laughter
His knife
could cut through granite
through flesh and bone
carve out the marrow
suck it dry
suck it out of all color
all meaning
all the junk
and leave the bone
as it truly is
and you wouldn’t even notice
the cut
Yes.
Beckett sure was
and still is
the sharpest knife.
---

MIND

Things come.
Others go.
Thoughts crash into the shore.
My consciousness floats.

---

TO THE WIND

I stare at my own reflection
and try to be as honest as I can.
I look tired.
And I know this won’t last long
I’m not going to burn out.
That is not possible
for the flame inside me
is a pyre of lust and agony
a fiery tornado that rages and burns
everything.
I am not afraid of burning out
I am afraid of running out of shit to feed to the fire.
If I will go, I won’t burn out.
I will burn away, completely disappear
into my own fire
let it annihilate me completely.
Self-destruct.
I am not afraid of burning out
I just think I might be
in need of a break
at some point.
Or fuck it anyway.
Just feed me with more neglect,
rejection and loathing
And I can keep on burning it through and through forever
and spread the ashes of your darkest secrets
to the wind.

...

MY SADNESS IS A PERENNIAL FLOWER OF RUST

A friend of mine once asked
if I had considered the possibility
of being more happy
If I listened to happier music?
I told him that this sadness was in me
long before I knew there was sad music
and all the happy music made me think
all music was shit altogether.
For my sadness is a delicate flower
a perennial flower
that blooms with frightening precision
and makes me bleed inside
in solitaire confinement
behind the walls of my silence
that may never break.
But that is a lie.
My soul is rust and broken hinges
If something moves inside
you will definitely hear it
a mile away.
And the sadness corrodes the soul
chemical burns
that make it way more beautiful and more meaningful
than it ever was before.

---

ANGRY NOTES

The me of the past plays music
and I want to pat him on the shoulder
tell him that he did good.
I watch him play
and it’s like watching a stranger
completely different from you
but he knows how you feel
He knows what you know
He fears what you fear
And his guitar weeps
the same sorrow you weep.
And it gets to you in these late hours
that boy sure knows how to play death
with a guitar
and there it is,
in those few angry notes
that linger in the air
between those mellow tunes
silent,
unspoken
angry notes.
They are there
no matter if you hear them
or not.
Always there
lingering in the air
no matter how you feel
no matter what you do.
Those beautiful,
silent
angry notes.
--

THE AGE OF FEAR

The streets are burning
with fear and anxiety
television screens glare
ominously in the darkness
that our ignorance casts in the rooms.
We are all trapped inside
the closets of our own stupidity
convinced of our own insight
assured by our own wits.
We are so fucking clever
it makes me want to throw up.
Our streets are mad dogs
with dead eyes
and our whispers
are as quiet as bullhorns
and bombs
on a snowy night.

..
 YOU DON'T BOTHER ME AT ALL

The people are always around
telling me how I should like them
how they know about my addictions
which happen to be theirs too
What they don’t understand is
that I don’t seek their company
I don’t want their acceptance
What you don’t understand is
I am not like you
For I do not seek happiness
outside myself
I do not seek acceptance
from crowds
I do not seek temporary ease
from drugs.
I do not seek the peace of mind
from the abundance and consumption
I do not need you
or your addictions
because I am fully content
within the solitude
inside
my own head.
I am fully satisfied
with the absence of the likes of you
You don’t bother me at all
As long as you are as far away
as you possibly can.

---

THE HAPPIEST I'LL NEVER BE

I watched bees pollinate roses
or some bush I couldn’t name
The sun was setting
the pines were bleeding
The grass was gilded
Time had stopped.
I was 5 years old
and I watched the bees
as they fulfilled their mission
as a sexual euphemism,
but that wouldn’t come to the picture
in few years time I think.
I just sat there
on the edge of the sandbox,
smelling the moist sand
And watched
until the time went on
until the sun went down
until the pines bled try
until the grass rusted
until I felt cold
and went inside
knowing that this life
would be full of confusing things
of controversial thoughts
full of joy
full of sorrow
that entangled together
in moments
just like
that.
----

Yön hiljaisuus

Aika on pysähtynyt
mikään ei tapahdu
maailma ei pyöri
ainoa rytmi maailmassa
on hengitys.
Ainoa henki kulkee ulos
Ja jokaisella henkäyksellä
pieni kuolema
jokaisessa kuolemassa
yksi ikuisuus
jokaisessa ikuisuudessa
kerällä pieni maailmankaikkeus
joka venyttelee itsensä auki
kuin unissaan pyörivä koiranpentu
venyttää raajansa kohti ikuisuutta
kurottaa hipaistaakseen olemusta
jonka muoto alati vaihtuu
aistit, jotka tekevät tilaa
tulkinnan monimuotoisuudelle
Niille sisäisille maailmoille
jotka tekevät ulkoisen
mutta ovat ulkoisten vankina
ja niiden lainalaisuuksien rajoittamina
häviävät lihan mukana.
Siitä huolimatta
juuri tässä
ja juuri nyt
pieni ikuisuus kerällä
totuus suolen mutkassa,
kepeys keuhkoissa
tajunta lihassa
todellisuus tajunnassa,
kauneus maailmassa
maailma minussa.

. - . -- .. - .

Kaikki tää minkä mä edessäin nään
veitsenterällä keikkuva kaikkeus
silmien ohi vilisevä elokuva
päänsisäisen avaruuden sisäinen ahdistus
se valtava puristus
joka kohdistuu sieluun
Hintana lyhyen elämän
kuolema ikuinen,
varjo joka peiton tavoin
kasvoilleni vedetään
kun viimein herää enää en
vaan jään yöhön ikuiseen
Kaiken kokemani jälkeen,
jälkeen kaiken hiljaisuuden
ymmärrän vähitellen
äänten tärkeyden
kuinka kaunis onkaan
tuo äänistä puhtain
ystävän nauru
joka tuhoaa hiljaisuutesi
potkii muurisi rikki
murtautuu läpi kaikesta siitä
jonka luulit suojaavan itseäsi.

Tuolissa istuva kuolema

Yön varjoissa näin häivähdyksen
ja kuulin vaimean askeleen
Istuin hiljaa paikallani kuunnellen
kun kuolema otti tuolin itselleen.
Siinä hän istui, hiljaa vain,
sanomatta sanaakaan.
Istui vain ja katsoi minua hymyillen.
Tunsin sen niskassani,
vaikka yritin jatkaa kirjoittamista
ja jättää sen huomiotta.
Kyllä hän siihen kyllästyisi
yön tuntien venyessä
sydämen yhä tykyttäessä
kiireisempien hommien tullessa tielle.
Kyllä hän siihen kyllästyisi
ja lähtisi menemään,
kun vain jatkaisin kirjoittamista,
jättäisin vieraan omaan arvoonsa.
Joten istuin hiljaa,
jatkoin kirjoittamista,
jätin vieraan omaan arvoonsa.
Ja kuolema istui,
ja kuolema katsoi.
Näin jatkui kauan,
kunnes ilma kävi ympärilläni
raskaaksi ja paksuksi
hengittäminen kävi vaikeaksi.
Lopulta nostin katseeni vieraaseen
ja kysyin mitä tahdot,
mutta hän vain katsoi hymyillen
sanomatta sanaakaan.
Aloin huutaa, heittelin tavaroita,
riehuin ja potkin ja huusin lisää.
Mutta kuolemaa ei kiinnostanut ollenkaan.
Hän vain istui siinä,
kunnes väsyin riehumaan.
Sen jälkeen hän jatkoi istumistaan.
Minä olin uupunut,
aivan loppuun poltettu
ja tässä yhä makaan.
Eikä tuolissa istuva kuolema
lähde koskaan mihinkään.
Se istuu tuossa yhä,
parin metrin päässä vain.
Istuu vain hiljaa ja hymyilee,
kuten aina ennenkin...

Kristallimaa

Sukelsin läpi elämän pinnan
peilin toiselle puolen
nahalla, lihalla maksoin sen hinnan
joka sielulta pyydettiin
ja vähitellen näin todeksi sen
on kiirastuli ikuinen
ja kärsittyäni siellä ikuisuuden
saavuin sen toiselle puolen

Toisella puolen ol kristallimaa
jossa liskojen jumala valtaa kantaa
kantamatta kaunaa tai kaipaamatta
Takaisin lihaan ja nahkaan
mun sieluni kulki siel kuin unessa
läpi suuren kristallimaan

Saavuin portille liskojen jumalan
se humalassa oli kai
Se tarjosi mullekin viskiä vain,
ja tyrkytti sikareitaan
Mut koska en polta ja koska en juo
mä äkkiä raivostuin,
mä tumppasin sen silmään sikarin,
ja liskojen jumala huusi vaan

"kuka oot sä saatanan kuolevainen,
miten kehtaat tehdä näin?
Täällä minä oon jumala
ja sinä oot hyönteinen vain
Sut kengällä voisin mä murskata,
jos niin tahtoisin!"

Mut samalla hetkellä sieluni mun
repi silmän päästä sen,
nyt sokea jumala viimeinkin
oli myös kuolevainen
Rikoin viskipullon ja sirpaleet sen
tunkeutui aivoihin kuolevaisen,
se koris hetken, hiljeni sitten
ja mä pois pakenin.

Juoksin läpi koko kristallimaan
se mahtui pieneen marmorikuulaan
ja kaikkeus sen jälkeen oli hiljainen,
seisoin äärellä ikuisuuden.
Tunsin tuulet avaruuden
ja näin eessäin tyhjyyden.

Kun kuoleman verhoon mä kietouduin
oli ajatus mielessäin mun
En koskaan saa tietää, mikä tarkoitus on
tän sielun seikkailun.
Ja hiljalleen verhoon mä liukenin
koska tajunta tahra on vain
Mä siihen kankaaseen tukehduin
ja viimeinkin rauhan sain.

jostain pimeästä outoon valoon.

 Okran värisen taivaan alle
jätin kuristetun ruumiis
Katsoin miten varpuset söi lasinsiruja
ja hymyilin hiljaa
Tunsin kynnet niskassani
ja hampaat korvallani
kun valtava terä roikkui
karvan varassa kohdallani


Ryömin raivoissani
takaisin kohtuun
yli kuristetun isäni ruumiin
ja äitini häpyluun
Limaisten seinien välissä tunsin
vetisen haudan
joka vähitellen tuuditti
mut ikuiseen rauhaan
----

 Kuoleman verho

Taas katson kuinka sä kuolet
ja uudestaan ryömin kohtuusi sun
vedän päälleni tähtien verhon
ja sukellan takas tyhjyyteen.

Hautaan itseni multaan
hautaan itseni tuhkaan
lopetan kulkuni ennen kuin se kurjaks käy

Hymyilet läpi kuoleman verhon
ja taas nään syyn kaikkeen tähän vihaan
Työnnän pääni läpi, ikuisuuden silmukkaan
ja astun askeleeen, joka elävät erottaa

Tanssin itseni lepoon
tanssin itseni rauhaan
katkaisen hapen ja niskan,
ennen kuin valoa nään.
---

Kaiken kauneuden perässä
odottaa raskaat kahleet lihan
keveyden jälkeen tunnen
kuinka otan taas vastaan vihan
vaikka luulin sen jo päästäneeni,
kaiken loppuun käyttäneeni
silti ymmärsin sen siellä kytevän taas.

Löysin sen nuotin,
pienen pienen värähdyksen
hiljaisen rauhan, erämaan pään takaa.

En tunne tietä kotiin, en näe tietä valoon
en tiedä missä oon, en oo nähnyt aurinkoo
aikoihin.

Puut kasvaa kohisten, juuret kiertyy jalkoihin,
kaupungin valot jossain kaukana, autojen harmaa kohina,
Täyttää tilan päässäni ja kuljen kohti loppua.


---------
Hiljaa kuiskaat mieleeni
tää on kerta viimeinen,
joten nauti siitä sellaisena kuin se on
Haikeaa kauneutta
täynnä astun näitä katuja
tunnen kuinka sisälläni syttyy
Sataa kovaa, mut mä en välitä
pisarat kasvoilla maistuu taivaan sirpaleilta
Kerron itselleni tarinaa
tästä unesta
Joka kestänyt on pitempään kuin toivoinkaan
Enkä tiedä mihin nämä kadut
mua johtaa.
En osaa tietä kotiin
koska en oo siellä koskaan ollutkaan
Toivon ettei nämä askeleet
pääty koskaan.
Mitä pitempään mä kuljen
sitä paremmalta tuntuu

Ja joka ikinen päivä tästä eteenpäin
mä tunnen kolme sielua mun sisälläin
Sä olet yksi niistä, mä oon yksi niistä
kolmas kaikkeuden käsittää..

Enkä tiedä tuunko koskaan mitään rauhaa löytämään.
mutta tiedän etten tulis siihen kuitenkaan tyytymään...

Viimeaikojen tekstejä.

Naakat tappelevat oksennuksesta. Aivan sama mitä tapahtuu, kunhan varis ei sitä saa. Mieluummin syödään oksennusta, kuin annetaan jonkun muun saada se. Puut vilisevät ohi. Maisemat vaihtuvat. Talvi on tullut. Se tekee syksystä helpomman. Kuin kuolema vanhuudesta. Olkoon mitä on, onneksi se ei kestä ikuisesti. Jotkut syksyt ovat helpompia kuin toiset, toiset ovat syöpäisiä, sydänvaivaisia, stressattuja, pelottavia, ahdistavia. Toiset ovat niin leutoja, että tuntuvat uusilta keväiltä. Mutta aina se on syksy. Ja aina edessä on talvi.

-----
NEVER BETTER

Our grief and anxiety is a throbbing heart.
It's pulse penetrates our consciusness,
drives us towards the edge and beyond.
We are lost in our primate power trip,
drug-crazed eyes staring into the void,
in the self-made image of God.
All mankind screaming, breathing and throbbing.
Breathe in.
Breathe out.
Nothing was ever better.
And never will be.
Nothing was ever better.
And never will be.

KUISKAUS

Seinistä huutavat kädet kurottivat
suurina etanoina silmiään minua kohti.
Tunsin tämän tilanteen lihallisen luonteen
mutten tiedä mikä siihen lopulta johti.
Ahdistuksen väristykset käristivät nahkani mustaksi
ja vaikken kyennyt näkemään jalkojani
tiesin tulen lyövän niihin asti.
Silmäni kiehuivat resonanssissa,
korvat huusivat niin,
että jopa suuni pysyi hetken aikaa kiinni.
Hampaiden kalina oli pianon korkeinten kielten helinää
ja kaiken sen pauhun keskeltä erotin
yhden ainoan kuiskauksen:
"...ei mitään."

Tie vie ja tie tuo.

Beginning For An End

My teeth fall to the sink like ripe apples
they hit the porcelain and their sounds echo
from the bathroom walls.
I stare in the mirror and see how my
eyes burn my skin off wherever they hit.
My skin was useless anyhow, it did not protect me,
it did not save me from this
so what use it is to carry it around anyhow.
I am all muscle and bone, naked,
stripped from my skin
alive and aware
but bleeding allover.
Blood seeps through my tissue
I hate this vessel that carries my spirit
I am just an excuse for existence.
I am transparent, temporary contraption
of atoms and guilt.
I am fear.
I am anticipation.
I am torn apart and burnt to ashes.
I am beginning for an end.

Chameleon Eyes

I see in Dolby Surround
I have two different inputs
I see everything as it is
Without the compherension
my brain automates.
I see it now
The world through chameleon eyes.
Chameleon eyes.
Fill me with light
Burn me through
Make me disappear.

Social Chameleons

We're all just adapting
changing faces
Disappearing into our
surroundings
in attempt to find our place

Social chameleons
disappearing into the walls
social chameleons
doing fucked up things
just to belong.

Sleep Deprived

The weight of the atmosphere
seems crushing today.
I can feel the pressure
pushing me inwards
forcing my imminent collapse.
Trucks howl like angry ghosts
as the van passes them by.
The road seems smooth
but is full of small bumbs
that give this van a peculiar,
strange rhythm.
Most of us are sleeping.
I'm not although my body seems
weak and sleep deprived.
How much sleep does this stupid
flesh suit need?
I gave it eight hours,
that should do.
But no.
It is still asking
for more.
And it won't have more
until I'm too tired
to fight back,
Which should take
about 2 more minutes.

Tänään

Siinä hän kävelee taas minua vastaan.
Tuo sama, harjoiteltu misantrooppinen ilme.
Sama vihainen irvistys,
nuo samat nyrkkiin puristuneet kädet,
sama sulkeutunut ja ahdistunut mies.
Juuri tuollaiset ahdasmieliset
ihmisvihaajat
ovat maailman syöpä,
tuo sama asenne on tuominnut koko maailman
tuhoon,
ennen kuin sille on annettu edes mahdollisuutta
lunastaa itsensä.
Aina tuo sama ilme kasvoilla
tuo sama olemus.
Tulet lähemmäksi kaupan ikkunaa,
ja huomaat tuijottavasi hölmistyneenä
omaa heijastustasi siitä.
-------------

Musiikin tekeminen on vain kalastelua,
eikä mitään muuta.
Useinkaan ei tärppää.
Istut paikallasi, vapa sylissä,
valmiina.
Eikä mitään vain tapahdu.
Mitä kokeneempi kalastaja olet,
sitä enemmän saat kalaa.
Jotkut vaihtavat ongen veneisiin
ja trooliin
tai verkkoihin,
ja heillä toki on paljon kalaa,
mutta ei yhtäkään sellaista,
jonka he suostuisivat edes itse syömään.
Suurin osa menee elukoille kuitenkin.
Tärkeintä on vain näyttää,
että saa paljon kalaa.
Mutta kun rakastat itse kalastamista
et ole nälkäinen silloikaan,
kun vain istut hölmönä vapa sylissäsi.
Aurinko paistaa,
tuuli on kevyt,
kaislat laulavat.
Mikäs tässä on istuessa.

----------

Istuimme siinä.
Pitkän aikaa.
Ei sanaakaan.
Se tuntui tunneilta
mutta sen täytyi olla korkeintaan
varttitunti.
Istuimme siinä,
parvekkeella.
Koira sylissä,
sekin hiljaa,
kaikki kolme
aivan hiljaa.
Ja siinä hiljaisuudessa
minä kerroin sinulle
aivan kaiken
ja sinä istuit hiljaa
ilman yhtään sanaa.
Aurinko laski.
Pääskyset hätistivät
naakat pesiensä kimpusta.
Valtavat vaahterat venyttelivät
tuulessa.
Kiitos,
että kuuntelit.

Viimeaikoja.

HARMAA MAAILMA

Murjon tieni läpi tämän
tyhmyyden vuoren, tuhoan
kaiken mikä eteeni astuu
olen niin kyllästynyt olemaan
hiljaa. Eikä sanat enää riitä
mihinkään. Murjon tieni läpi
teidän harmaan maailmanne,
eikä kukaan teistä kykene
minua pysäyttämään.
Harmaa maailma on pelkkää
tyhjyyttä. Ei lujaa kiveä,
ei tahtoa, ei voimaa,
ei suuntaa, ei päämäärää,
pelkkää harmaata usvaa.
Sama harmaa maailma,
joka puolella. Tästä eteenpäin
puhuvat vain vasarat.

HAPPI

Kuristan itseäni, katkaisen hapen itseltäni
ja tämä painajainen katoaa saman tien.
Jäljelle ei jää mitään, ei havaintoa tai
ajatusta. Ei mitään kestävää tai pysyvää,
kaikki on yhdentekevää, samaa laimeaa paskaa
joka valuu reittä pitkin alas. Samaa tyhjää,
samaa turhaa puhetta. Samaa voimatonta ininää.
Te puhutte vahvojen maailmasta, vaikka ette
tiedä voimasta mitään. Minä olen nähnyt sen
ja voin hukuttaa teidät siihen, jos niin
tahdotte. Kuristan itseäni. En tuhotakseni itseäni.
Vaan sulkeakseni teidät ulos itsestäni.
Kukaan teistä ei enää kulje tästä korvasta tai
tästä silmästä. Kukaan teistä ei tule enää
sisään.

PALAVA PENSAS

Pensas edessäni palaa ja juttelee
tiedän seonneeni, mutta silti kuuntelen.
Kuuntelen kuinka jumala minulta huomiota
rukoilee ja nauran kun kusen palavan
pensaan sammuksiin. Sinne meni Jumala,
kusiseen tuhkaan.

KANGASTUS

Ei enää sanaakaan. Ei enää yhtään valhetta,
ei yhtä ainoaa tyhjää liturgiaa, ei yhtä sanaa.
Sinun totuutesi on pelkkä valhe,
kangastus jota kukaan muu ei näe. Sinun
totuutesi on pelkkä valhe, josta sanasi on
ainoa tae. Ei koskaan tekoja. Ei yhtä ainoaa
askelta oikeaan suuntaan, ei yhtään mitään.

-------

It's a common misconception
to confuse strength with power,
your flexing muscles can't hide
your weakness. There's no fire in your
eyes. There's no black tar in your mouth.
There's no life in your years.
Age does not make you wise, muscles
don't make you strong. You are a dumb,
useless weakling.

Viimeiset

Heidän keuhkonsa olivat täynnä liitua
kun he ryömivät läpi maan
mullan
ei, mudan.
Sotkuisina ja tahrattuina
järsien kananluita ja jäniksen korvia
ja hieroen naamaansa tuhkaa
ettei heitä löydettäisi,
maailma oli jättänyt heidät keskenään
he puhuivat vähän
kovin vähän
harvoin mitään
joskus kuitenkin jotain
sanat olivat tiukassa
ja molemmat välttelivät niitä,
se oli kuin graniittia jota kumpikin
löi taltalla,
esiin sieltä kuoriutui kuva ja toinen antoi
sille muodon vasta kun oli aivan pakko,
sanoi jotain mitä ei voinut kiertää
mikä oli pakko sanoa.
Viimeiset sanat heidän huuliltaan,
valuivat kuin lima tai oksennus
nukahtaneen suusta
ja ne olivat nämä:
VIELÄ TULEE AIKA
JOLLOIN JUMALAT KUISKIVAT
PELOKKAINA JA KAIVATEN
IHMISTEN NIMIÄ.

Suu

Jos mulla olis suu
Voisit kattoa kun sieltä
kaiket päivät oksennusta valuu.

En sanois sanaakaan
en ikinä
koskaan
koska jos ne sais tietää
et osaan puhuu
ei tulis puheesta ikinä loppuu.

Ja silmät näkee ja korvat kuulee,
mut suu ei puhu.
Mul on kaiken näkevä silmä
ja ei-mitään-puhuva suu.
Mulla on eksynyt mieli
joka oksennukseen tukehtuu.

Ja likaisen nahan alta,
mustat luut puskee
mustaa visvaa.
Ja kynnet nauloina kasvaa,
ulos poskihampaista.
Varikset kiertää taivaita
vahtimassa ruumiita
siivoomassa kuolleita
lopettamassa loppuja
sulkemassa suita.

Runoja.

LIMA

Sun ajatukset,
sun mielipitees
sun totuutes on
pelkkää limaa

niele ne! Niele ne!

Sun mielipitees
sun saavutukses
sun uraputkes on
pelkkää limaa

tukehdu siihen! Tukehdu siihen!

VISVA

Kosketan haavaa
revin irti rupea
se vuotaa visvaa
se vuotaa visvaa!

Vihreää visvaa valuu mun niskasta
vihreää visvaa valuu mun niskasta
Vihreää visvaa valuu mun niskasta
Vihreää visvaa revin mun niskasta

USVA

Kuljen nuorassa päivästä päivään
talutushihnassa taistelen peiliä vastaan
pää on täynnä pelkkää usvaa
ja huominen on täynnä harmaata usvaa

Enkä todellakaan tiedä
mitä vittua mun pitäisi tehdä
kaikki tiet vie pohjalle

Roikun nuorassa tästä eteenpäin
talutushihnassa korisen ilmaa vasten
pää on tyhjä, hengitän usvaa
ja verensekaiset silmät sulkeutuu!

MUSTA

Mun sisällä, sydämen paikalla on reikä.
Se on täynnä pelkoo ja ahdistusta
Maailma murjoo ja rikkoo kaiken
Ja se kaikki vaan putoo syvemmälle.

Pohjalla kaikki on mustaa.

-------------
Pilvet kohosivat rakennusten takaa kuin
purppura savu
rakennukset itse näyttivät raskailta,
harmaanruskeilta betonimonumenteiltä,
jotka sulkivat sisäänsä satoja elämiä
satoja sieluja, menneisyyksiä ja tuhansia tulevaisuuksia.
Näytti siltä, kuin koko maailma olisi tulessa
tuolla jossain.
Olin tietämätön siitä
tietämätön kaikesta
tiesin vain, että minun oli kylmä
jäätävän kylmä sisältä.
Palava maailmakaan ei lämmittänyt mieltäni
siinä tyhjyydessä, joka täytti minun
ja rakennusten välit.
Vaikka lähimpään taloon oli vain parikymmentä metriä
tuntui siltä kuin etäisyys olisi mittaamaton
ja kasvaisi kasvamistaan joka hetki
kaikki tuntui niin suurelta,
massiiviselta,
äärettömältä
Minun ei tarvinnut edes nähdä tähtiä
ymmärtääkseni asioiden mittasuhteet
ja kaikki mitä pystyin tekemään
siinä kylmässä hetkessä
oli vain seistä siinä
ja vetää uusi kylmä henkäys
täyttää keuhkot uudella
kylmällä
tilalla.
---
Valo palaa silmässä
polttaa likaa pois
Kylmä, valkoinen tyhjyys
tuijottaa ikkunoista
eikä ketään ole kotona.
Kukaan ei näe
Kukaan ei ole
Kukaan ei koe.
---
Näin köyhien kannattelevan
luista tornia
jossa rikkaat kilistelivät kalliita lasejaan
ja nauroivat ylimielisesti
kuin naakat kaiken yllä
kylminä talviaamuina.
Heidän torninsa oli arvokkainta käsityötä
samojen kuntoutujien kasaama
samoista kuntoutujista tehty
samojen kuntoutujien kannattelema
kaikki kätevästi rikkaille jumalille sopivilla ehdoilla
ilman vastaväitteitä.
Heillä oli aseet, joita köyhät eivät voineet vastustaa
karenssi ja kurjuus lieassa,
byrokratia suurena kilpenä.
Jumalilla ei ollut mitään hätää,
he eivät haistaneet mitään mätää
vaikka tämän tästä alhaalta kantautui
köyhän huuto läpi luisten luulojen
kaikki oli niinkuin pitää
köyhät siellä
rikkaat täällä
lasit kourassa,
luut läjässä
siivoojat itkivät yksin töidensä lomassa
luullessaan ettei kukaan kuulisi
kaikki oli nöyryytetty,
kaikki oli kurjaa,
eikä kenenkään annettu edes kuolla.
Se oli sirkus
nöyryytys
ja luinen sirkus.
-----------
Kädet auki, asfaltin avaamina
luut juuri ja juuri lihasten häpyyn peittyen
minä kuljen huutaen ja itkien
kuolemaani läpi palavan kaupungin
joka puolella aamu
uusi kirkas päivä
joka loistaa niin etten näe ajatuksiani
ja joka puolella koiria
jotka haukkuvat ja ulvovat niin, etten kuule mitään niiden metelin yli
mutta en välitä.
Jatkan matkaani ja pukeudun oksennukseen,
sen haju saa minut oksentamaan vielä kerran
ja unohtamaan, että muuta voisi ollakaan. Kaikki on kirkasta
kaikki haukkuu
ja minä olen siinä eksyneenä,
kädet auki,
siinä vaan.

Vehreämmät niityt.

Vaikka kulkisin vehreillä niityillä
ei minussa mikään täyty
Sillä se tunne on aina läsnä
aina sisällä, hakkaamassa nyrkeillään
kalloni sisäpintaa, tahtoen ulos.
Kuulen luuni vaimeat kolahdukset,
tunnen migreenin takovan.

Näen polun, joka johtaa juuri peitellylle
maalle
haudalle.
Tuoreet kukat
tuoreen kaipauksen
jonkun ikävän,
ikävän joka hiipuu
haipuu
ja katoaa ajan kanssa.

Helpottaa.

Ja kai on helpottavaa tietää,
että se ikävä tulee jokaisen kohdalla
helpottamaan,
mutta ei se mitään helpommaksi tee.

ei kuolemaa.
ei omaa.
eikä toisten.

Tyhjää ääntä.

Pystyin kuulemaan vain kitaran kierron
pystyin vaivoin tajuamaan sen lähtevän minusta.
Se oli ikuinen looppi, jossa kuuntelin ääntä
jota itse tein.

Se oli täydellistä.
Se oli kaikki.
Se oli musiikkia ilman nuotteja.
Musiikkia jota ei tarvitse soittaa.

Kukaan ei kysy kitaran kiertoa kuunnellessaan
"Kuka tuota soittaa?"
Se on musiikkia,
joka jätetään soittamatta.
Täydellistä
Tyhjää ääntä.

Resonanssi ravistelee minut hereille
itsestäni,
ravistelee atomeitani
moukaroi solujani värähdyksillään
sulattaa tajuntani yhdeksi äänen kanssa

ja se on kaikki
ja se on täydellistä
olemassaoloa
musiikkia ilman nuotteja.
lauseita ilman sanoja.

Voitto.

Käännyin pois kun he eivät enää katsoneet
ja puristin nyrkissäni kuristettua jumalaa.
kukaan ei uskaltanut sanoa mitään.
ei enää.
ei nyt,
ei koskaan.
minä olin voittanut ne kaikki
ja ne tiesivät sen.

Ne eivät nähneet vaivaa,
koska näkivät häviävänsä.
Tuhansia kertoja.
tuhansia kertoja uudestaan.

Kaikki jatkoivat elämäänsä,
kaikki jatkoivat ahdistunutta olemistaan
Kaikki yhdessä
Kaikki häviäjiä.

Ja tiesin hävinneeni eniten,
kun heitin kuolleen jumalan
roskikseen
sen ohi laahustaessani.

Runoja kai nämä.

STRAIGHT EYES, BENT SPINE

I wake up and another morning
greets me with a grin so wide I can see it's
bleeding gums.
From the first moment on my mind is set.
Today will be a great day.
I get up and put my clothes on,
brush my teeth with force and dedication.
20 strokes to each pair of teeth, so that's
threehundred and twenty strokes total.
I am pedantic in that way.
I am pedantic in every way.
My vision is straight, my mind won't stray
and if I feel uneasy
I'll look away.
I'll be the best darn worker there is.
I'll be the most profitable, reliable,
undeniably able worker there is.
I'll do anything they want me to do.
Even kill someone if I'm told to,
behold my loyalty for it is true,
I'll do anything to satisfy you.
I grab an apple from the table and
give it a bite. I feel maggots
squirming in my mouth,
the apple was rotten.
I laugh out loud as I
chew and swallow them all.
-----------
HELP LESS

What's this, what not, here, when, this
helpless, less what, help? Not, no this
nor that, not thin, not fat,
Dancing in a flame, wrapped in drapes,
covered with shame's warm blanket.
Not this, not her, no time, not well,
yes, thanks for everything, now fuck off
Who? no, I don't think so, yes I do.
I am not, oh yes please do, nails
nails, wails, homegrown, adept, lost
what's this, what now, here, when, this
Helpless, help less, please, now fuck off.

----------
VANKI

Vanki voi olla niin monella tapaa
vanki voi olla vaik päältä ois vapaa
Jos sydän on kahlittu johonkin muuhun
jos syyllisyys tunkeutuu ytimeen, luuhun
jos aatokset lennä ei minnekään
jos työsi ei pääty, ei töihin jää
vanki voi olla niin monella tapaa
vanki voit olla vaik oisitkin vapaa.
----------------------
TYHMYYS

Useimmiten käteen leikkaavat veitset
ovat niitä keittiön tylsimpiä.
-----------
Kädet syöpyneinä kurotan ulos
kaukaisiin näkyihini
Tulessa palaviin houreisiini
hallusinaatioihini
Tunnen käteni olkapäällä
tuen minut itseeni.
Kaikki lakastuu ympärillä
naurava liekki nielee turhat.
Jättää jälkiä järven jäähän,
nostaa kirveen ja laskee päähän,
päättää päivät eläväisen
kuolevaisen kulkevaisen.
Tuuli tyhjentää tulet,
talloo liekin sammuksiin
lumehen peittelee tuhkan
Tuhoaapi tuhoajan,
sammuttaapi sammuttajan,
lopettaapi lopettajan.
------------------------
SILMÄ

Jos kaivan silmän päästäni
se onko riittävä lahja?
jos leikkaan irti jalkani
sä tarvitsetko kahta?
Jos leikkaan irti käteni
niin millä leikkaan toisen?
Jos annankin vain nää silmäni
kai anteeks antaa voit sen?
---------
LOPUNAJAN SILVOTTU PROFEETTA

Minä tulin takaisin
minä kerroin kuinka asiat tulevat olemaan
Kenelläkään ei ole mitään hätää
ei mitään pelättävää
Rakkaus pelastaa maailman
voittaa kaiken pahan.
Ne palkaksi mut silpoivat
pään kepin nokkaan laittoivat.

Tajunnanvirtaa

Tämä vieras sisälläni, tunne vatsanpohjassa
pelko ja ahdistus,
pelko pelosta, ahdistus ahdistuksesta
Kumpikin vieraina valmiissa pöydässä,
siinä jonka minä tein.
Polte, vaiko jäätävä kylmyys, tylppää kärsimystä
tylppää kipua, unohda
sanoja jotka eivät mahdu suolesta ulos,
jäävät tukkeeksi, muodostavat kasan
Eivät päästä läpi, ei sanoja, ei ajatusta
Tunnen sydämeni sykkeen vavisuttavan kaikkea kehoani
umpilisäkkeestä aivokurkiaiseen, varpaasta sormeen
reidestä hartiaan
Yhtä rytmiä, yhtä resonanssia, yhtä sykettä
Keho, mieli, alitajunta
Kaikki yhtä.
----
Kun ei voi puhua, täytyy huutaa
Se on ainoa asia, missä on järkeä
Huutaa niin kovaa, että koko maailma kuulee
Huutaa niin syvälle, että maa vavahtelee
Maailma on täynnä ihmisiä
jotka kulkevat käsissään ämpärit
Ne ämpärit ovat täynnä mutaa
ja he kaatavat sen niskaasi
Ja tuntevat voivansa paremmin
eivätkä tarvitse sinua enää
Ja sinä pyyhit mudan silmiltäsi
ja jatkat matkaasi
etkä huoli heistä enää.
Sitten aurinko alkaa paistaa
Hymyilet ja kävelet omaa polkuasi
Kunnes kaikki muta kuivuu ja kovettuu
Etkä voi liikkua enää askeltakaan.
----
Tämä kaupunki on ulkokuorta
ennakkoluuloja puettuna
valheelliseen hyväksyntään.
Kaikki on niin helppoa
kun sanotaan yhtä ja tehdään toista.
Tämä kaupunki on täynnä peilin rakastajia
ja vihaajia.
Eikä kukaan nauti mistään mitä tekee.
Täynnä urbaania kaupunkikulttuuria
joka kompuroiden kantaa ruraalin kielen
mudat kalliille parketille.
Keski-Eurooppalaista kahvilakulttuuria
Itä-Eurooppalaisessa infrastruktuurissa.
Tämä kaupunki tahtoo olla Pariisi,
Mutta onkin vain Pärnu.

Viime aikoja

KATTOIKKUNA

Mieli pyöri ympäri kalloaan.
Se oli viime aikoina tuntunut ahtaammalta
pienemmältä.
Tuntui, että näkymä silmissä
oli rumempi ja harmaampi kuin ennen.
Hän kuuli korvien läpi naapureidensa
tappelut ja mielipiteet
ja ne ahdistivat häntä.
Hän ei viitsinyt raottaa suutaan
ja huutaa.
Se olisi ollut vaikeaa
ja siitä olisi tullut
kiusallisia seuraamuksia.
Niinpä mieli vain pyöri
turhautuneena kallossaan,
miettien mitä voisi tehdä.
Päiväkaudet hän mietti,
kävellen ympäri pientä kalloaan
kompuroiden lattialle jätettyihin
hermoihin.
Lopulta hänellä välähti.
Hän päätti sisustaa uudelleen,
se piristäisi!
Vähän se vaati apua käsiltä
ja haulikolta,
mutta rauhaton mieli sai
tehtyä kalloonsa
ihan hienon kattoikkunan.
----------
Small changes
We're moving through this phase
of uncertainty, of unwinding the reality.
The flat world which turned out to be a ball
appears to be flat again.
What does it even mean?
What will I teach my kids?
How does time-space create thoughts
which are not present in time or space
How does this fucking thing work?
Or does it? Does it even exist?
What if it could be proven mathematically,
that we don't exist?
Would it alter the "reality"
of our everyday lives?
What would death mean
in a world that doesn't exist?
What if this is death, a plain of
non-existence, moving towards
the inevitable existence.
Of course that would be silly
Insane, even.

SYDÄN

Musta graniittimöhkäle
Kaikki seinät sileät, kaikki seinät kiveä.
Kylmä, kova ja raskas
Tyhjä kuin harmaa taivas
Harhaanohjattu laiva
Maksamaton tonnin laina
Auki revityt haavat
Syrjään työnnetyt vaivat
Kaikki kaulassa painaa
Uraa syvemmäksi kaivaa
Kunnes yhtenä päivänä
Graniitti mut maahan painaa.

Jotain runoja

Kylmä hiki

kylmät jalat
hiessä
mieli puuduksissa
tuhkaa varpaiden välissä.
Kaikki takana.
Ei ajatusta.
Ei hetkeä.
Vain tuhkaa
ja hikeä
kunnes hengitys jatkuu
henki taas kulkee
hiki kihoaa kylmänä
kuin aamukaste
aamuyöstä.

Odotus

odotus, ikuinen preesens
ei koskaan mahdollisuutta futuuriin
ei koskaan kuolemaa
ei koskaan ei mitään
aina jotain, aina odotusta
koko elämä
kuoleman odotusta
matkaa
ja perille pääsy
on pelkkä pettymys.

Valheet

Silmät pyörivät päässä
pakoilevat totuutta valheissa
valheet näkevät läpi kaikista
totuuksista, totuudet ovat
vain verhoja, vaatteita valheille
peittoja peloille,
peltoja surulle,
loppuja aluille.
Helppoja, pieniä
valkoisia polkuja
joita kävellä
rotkoon
jottei tarvitse enää
nähdä.

----

Sulje silmät, hengitä sisään
ymmärrä tämän olevan viimeinen
Se on tässä, seisot ikuisuuden kynnyksellä.
Vain tämä henkäys pitää sinut poissa.
Ei koskaan enää iloa, ei koskaan enää surua
ei koskaan enää mitään.
Tämän jälkeen olet ikuinen fakta,
määritetty sarja kaikkeuden koodissa.
Mikään ei ole enää epämääräistä
mikään ei ole epävarmaa.
Kaikki vain on.
-----

Odotushuone

Olenko sittenkään tässä
tyhjä pää hartioiden välissä
lihanukke tajunnan päälle vedettynä
hajoamassa itseensä, keräämässä
murusia, syömässä sirpaleita itsestään,
leviämässä käsiin.
Mitä tämä on? Tätäkö tämä on?
Ihmisyys?
Elämä.
Kuoleman odotushuoneissa hikoilua
vuoronumero kourassa, istumista,
loputtomia tunteja, loputtomia hetkiä,
joita silti laskee pelolla,
koska tässä ja nyt ei tarvitse olla
mitään kenellekään.
Tässä ja nyt on oikein hyvä,
juu,
verrattuna siihen mikä odottaa
kohta ja tuolla,
tämähän on oikein hyvä,
eihän tässä mitään
eihän tässä mitään sitten kai..