Vaikka kulkisin vehreillä niityillä
ei minussa mikään täyty
Sillä se tunne on aina läsnä
aina sisällä, hakkaamassa nyrkeillään
kalloni sisäpintaa, tahtoen ulos.
Kuulen luuni vaimeat kolahdukset,
tunnen migreenin takovan.
Näen polun, joka johtaa juuri peitellylle
maalle
haudalle.
Tuoreet kukat
tuoreen kaipauksen
jonkun ikävän,
ikävän joka hiipuu
haipuu
ja katoaa ajan kanssa.
Helpottaa.
Ja kai on helpottavaa tietää,
että se ikävä tulee jokaisen kohdalla
helpottamaan,
mutta ei se mitään helpommaksi tee.
ei kuolemaa.
ei omaa.
eikä toisten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti