KATTOIKKUNA
Mieli pyöri ympäri kalloaan.
Se oli viime aikoina tuntunut ahtaammalta
pienemmältä.
Tuntui, että näkymä silmissä
oli rumempi ja harmaampi kuin ennen.
Hän kuuli korvien läpi naapureidensa
tappelut ja mielipiteet
ja ne ahdistivat häntä.
Hän ei viitsinyt raottaa suutaan
ja huutaa.
Se olisi ollut vaikeaa
ja siitä olisi tullut
kiusallisia seuraamuksia.
Niinpä mieli vain pyöri
turhautuneena kallossaan,
miettien mitä voisi tehdä.
Päiväkaudet hän mietti,
kävellen ympäri pientä kalloaan
kompuroiden lattialle jätettyihin
hermoihin.
Lopulta hänellä välähti.
Hän päätti sisustaa uudelleen,
se piristäisi!
Vähän se vaati apua käsiltä
ja haulikolta,
mutta rauhaton mieli sai
tehtyä kalloonsa
ihan hienon kattoikkunan.
----------
Small changes
We're moving through this phase
of uncertainty, of unwinding the reality.
The flat world which turned out to be a ball
appears to be flat again.
What does it even mean?
What will I teach my kids?
How does time-space create thoughts
which are not present in time or space
How does this fucking thing work?
Or does it? Does it even exist?
What if it could be proven mathematically,
that we don't exist?
Would it alter the "reality"
of our everyday lives?
What would death mean
in a world that doesn't exist?
What if this is death, a plain of
non-existence, moving towards
the inevitable existence.
Of course that would be silly
Insane, even.
SYDÄN
Musta graniittimöhkäle
Kaikki seinät sileät, kaikki seinät kiveä.
Kylmä, kova ja raskas
Tyhjä kuin harmaa taivas
Harhaanohjattu laiva
Maksamaton tonnin laina
Auki revityt haavat
Syrjään työnnetyt vaivat
Kaikki kaulassa painaa
Uraa syvemmäksi kaivaa
Kunnes yhtenä päivänä
Graniitti mut maahan painaa.
