Vehreämmät niityt.

Vaikka kulkisin vehreillä niityillä
ei minussa mikään täyty
Sillä se tunne on aina läsnä
aina sisällä, hakkaamassa nyrkeillään
kalloni sisäpintaa, tahtoen ulos.
Kuulen luuni vaimeat kolahdukset,
tunnen migreenin takovan.

Näen polun, joka johtaa juuri peitellylle
maalle
haudalle.
Tuoreet kukat
tuoreen kaipauksen
jonkun ikävän,
ikävän joka hiipuu
haipuu
ja katoaa ajan kanssa.

Helpottaa.

Ja kai on helpottavaa tietää,
että se ikävä tulee jokaisen kohdalla
helpottamaan,
mutta ei se mitään helpommaksi tee.

ei kuolemaa.
ei omaa.
eikä toisten.

Tyhjää ääntä.

Pystyin kuulemaan vain kitaran kierron
pystyin vaivoin tajuamaan sen lähtevän minusta.
Se oli ikuinen looppi, jossa kuuntelin ääntä
jota itse tein.

Se oli täydellistä.
Se oli kaikki.
Se oli musiikkia ilman nuotteja.
Musiikkia jota ei tarvitse soittaa.

Kukaan ei kysy kitaran kiertoa kuunnellessaan
"Kuka tuota soittaa?"
Se on musiikkia,
joka jätetään soittamatta.
Täydellistä
Tyhjää ääntä.

Resonanssi ravistelee minut hereille
itsestäni,
ravistelee atomeitani
moukaroi solujani värähdyksillään
sulattaa tajuntani yhdeksi äänen kanssa

ja se on kaikki
ja se on täydellistä
olemassaoloa
musiikkia ilman nuotteja.
lauseita ilman sanoja.

Voitto.

Käännyin pois kun he eivät enää katsoneet
ja puristin nyrkissäni kuristettua jumalaa.
kukaan ei uskaltanut sanoa mitään.
ei enää.
ei nyt,
ei koskaan.
minä olin voittanut ne kaikki
ja ne tiesivät sen.

Ne eivät nähneet vaivaa,
koska näkivät häviävänsä.
Tuhansia kertoja.
tuhansia kertoja uudestaan.

Kaikki jatkoivat elämäänsä,
kaikki jatkoivat ahdistunutta olemistaan
Kaikki yhdessä
Kaikki häviäjiä.

Ja tiesin hävinneeni eniten,
kun heitin kuolleen jumalan
roskikseen
sen ohi laahustaessani.