Yön hiljaisuus

Aika on pysähtynyt
mikään ei tapahdu
maailma ei pyöri
ainoa rytmi maailmassa
on hengitys.
Ainoa henki kulkee ulos
Ja jokaisella henkäyksellä
pieni kuolema
jokaisessa kuolemassa
yksi ikuisuus
jokaisessa ikuisuudessa
kerällä pieni maailmankaikkeus
joka venyttelee itsensä auki
kuin unissaan pyörivä koiranpentu
venyttää raajansa kohti ikuisuutta
kurottaa hipaistaakseen olemusta
jonka muoto alati vaihtuu
aistit, jotka tekevät tilaa
tulkinnan monimuotoisuudelle
Niille sisäisille maailmoille
jotka tekevät ulkoisen
mutta ovat ulkoisten vankina
ja niiden lainalaisuuksien rajoittamina
häviävät lihan mukana.
Siitä huolimatta
juuri tässä
ja juuri nyt
pieni ikuisuus kerällä
totuus suolen mutkassa,
kepeys keuhkoissa
tajunta lihassa
todellisuus tajunnassa,
kauneus maailmassa
maailma minussa.

. - . -- .. - .

Kaikki tää minkä mä edessäin nään
veitsenterällä keikkuva kaikkeus
silmien ohi vilisevä elokuva
päänsisäisen avaruuden sisäinen ahdistus
se valtava puristus
joka kohdistuu sieluun
Hintana lyhyen elämän
kuolema ikuinen,
varjo joka peiton tavoin
kasvoilleni vedetään
kun viimein herää enää en
vaan jään yöhön ikuiseen
Kaiken kokemani jälkeen,
jälkeen kaiken hiljaisuuden
ymmärrän vähitellen
äänten tärkeyden
kuinka kaunis onkaan
tuo äänistä puhtain
ystävän nauru
joka tuhoaa hiljaisuutesi
potkii muurisi rikki
murtautuu läpi kaikesta siitä
jonka luulit suojaavan itseäsi.

Tuolissa istuva kuolema

Yön varjoissa näin häivähdyksen
ja kuulin vaimean askeleen
Istuin hiljaa paikallani kuunnellen
kun kuolema otti tuolin itselleen.
Siinä hän istui, hiljaa vain,
sanomatta sanaakaan.
Istui vain ja katsoi minua hymyillen.
Tunsin sen niskassani,
vaikka yritin jatkaa kirjoittamista
ja jättää sen huomiotta.
Kyllä hän siihen kyllästyisi
yön tuntien venyessä
sydämen yhä tykyttäessä
kiireisempien hommien tullessa tielle.
Kyllä hän siihen kyllästyisi
ja lähtisi menemään,
kun vain jatkaisin kirjoittamista,
jättäisin vieraan omaan arvoonsa.
Joten istuin hiljaa,
jatkoin kirjoittamista,
jätin vieraan omaan arvoonsa.
Ja kuolema istui,
ja kuolema katsoi.
Näin jatkui kauan,
kunnes ilma kävi ympärilläni
raskaaksi ja paksuksi
hengittäminen kävi vaikeaksi.
Lopulta nostin katseeni vieraaseen
ja kysyin mitä tahdot,
mutta hän vain katsoi hymyillen
sanomatta sanaakaan.
Aloin huutaa, heittelin tavaroita,
riehuin ja potkin ja huusin lisää.
Mutta kuolemaa ei kiinnostanut ollenkaan.
Hän vain istui siinä,
kunnes väsyin riehumaan.
Sen jälkeen hän jatkoi istumistaan.
Minä olin uupunut,
aivan loppuun poltettu
ja tässä yhä makaan.
Eikä tuolissa istuva kuolema
lähde koskaan mihinkään.
Se istuu tuossa yhä,
parin metrin päässä vain.
Istuu vain hiljaa ja hymyilee,
kuten aina ennenkin...

Kristallimaa

Sukelsin läpi elämän pinnan
peilin toiselle puolen
nahalla, lihalla maksoin sen hinnan
joka sielulta pyydettiin
ja vähitellen näin todeksi sen
on kiirastuli ikuinen
ja kärsittyäni siellä ikuisuuden
saavuin sen toiselle puolen

Toisella puolen ol kristallimaa
jossa liskojen jumala valtaa kantaa
kantamatta kaunaa tai kaipaamatta
Takaisin lihaan ja nahkaan
mun sieluni kulki siel kuin unessa
läpi suuren kristallimaan

Saavuin portille liskojen jumalan
se humalassa oli kai
Se tarjosi mullekin viskiä vain,
ja tyrkytti sikareitaan
Mut koska en polta ja koska en juo
mä äkkiä raivostuin,
mä tumppasin sen silmään sikarin,
ja liskojen jumala huusi vaan

"kuka oot sä saatanan kuolevainen,
miten kehtaat tehdä näin?
Täällä minä oon jumala
ja sinä oot hyönteinen vain
Sut kengällä voisin mä murskata,
jos niin tahtoisin!"

Mut samalla hetkellä sieluni mun
repi silmän päästä sen,
nyt sokea jumala viimeinkin
oli myös kuolevainen
Rikoin viskipullon ja sirpaleet sen
tunkeutui aivoihin kuolevaisen,
se koris hetken, hiljeni sitten
ja mä pois pakenin.

Juoksin läpi koko kristallimaan
se mahtui pieneen marmorikuulaan
ja kaikkeus sen jälkeen oli hiljainen,
seisoin äärellä ikuisuuden.
Tunsin tuulet avaruuden
ja näin eessäin tyhjyyden.

Kun kuoleman verhoon mä kietouduin
oli ajatus mielessäin mun
En koskaan saa tietää, mikä tarkoitus on
tän sielun seikkailun.
Ja hiljalleen verhoon mä liukenin
koska tajunta tahra on vain
Mä siihen kankaaseen tukehduin
ja viimeinkin rauhan sain.

jostain pimeästä outoon valoon.

 Okran värisen taivaan alle
jätin kuristetun ruumiis
Katsoin miten varpuset söi lasinsiruja
ja hymyilin hiljaa
Tunsin kynnet niskassani
ja hampaat korvallani
kun valtava terä roikkui
karvan varassa kohdallani


Ryömin raivoissani
takaisin kohtuun
yli kuristetun isäni ruumiin
ja äitini häpyluun
Limaisten seinien välissä tunsin
vetisen haudan
joka vähitellen tuuditti
mut ikuiseen rauhaan
----

 Kuoleman verho

Taas katson kuinka sä kuolet
ja uudestaan ryömin kohtuusi sun
vedän päälleni tähtien verhon
ja sukellan takas tyhjyyteen.

Hautaan itseni multaan
hautaan itseni tuhkaan
lopetan kulkuni ennen kuin se kurjaks käy

Hymyilet läpi kuoleman verhon
ja taas nään syyn kaikkeen tähän vihaan
Työnnän pääni läpi, ikuisuuden silmukkaan
ja astun askeleeen, joka elävät erottaa

Tanssin itseni lepoon
tanssin itseni rauhaan
katkaisen hapen ja niskan,
ennen kuin valoa nään.
---

Kaiken kauneuden perässä
odottaa raskaat kahleet lihan
keveyden jälkeen tunnen
kuinka otan taas vastaan vihan
vaikka luulin sen jo päästäneeni,
kaiken loppuun käyttäneeni
silti ymmärsin sen siellä kytevän taas.

Löysin sen nuotin,
pienen pienen värähdyksen
hiljaisen rauhan, erämaan pään takaa.

En tunne tietä kotiin, en näe tietä valoon
en tiedä missä oon, en oo nähnyt aurinkoo
aikoihin.

Puut kasvaa kohisten, juuret kiertyy jalkoihin,
kaupungin valot jossain kaukana, autojen harmaa kohina,
Täyttää tilan päässäni ja kuljen kohti loppua.


---------
Hiljaa kuiskaat mieleeni
tää on kerta viimeinen,
joten nauti siitä sellaisena kuin se on
Haikeaa kauneutta
täynnä astun näitä katuja
tunnen kuinka sisälläni syttyy
Sataa kovaa, mut mä en välitä
pisarat kasvoilla maistuu taivaan sirpaleilta
Kerron itselleni tarinaa
tästä unesta
Joka kestänyt on pitempään kuin toivoinkaan
Enkä tiedä mihin nämä kadut
mua johtaa.
En osaa tietä kotiin
koska en oo siellä koskaan ollutkaan
Toivon ettei nämä askeleet
pääty koskaan.
Mitä pitempään mä kuljen
sitä paremmalta tuntuu

Ja joka ikinen päivä tästä eteenpäin
mä tunnen kolme sielua mun sisälläin
Sä olet yksi niistä, mä oon yksi niistä
kolmas kaikkeuden käsittää..

Enkä tiedä tuunko koskaan mitään rauhaa löytämään.
mutta tiedän etten tulis siihen kuitenkaan tyytymään...

Viimeaikojen tekstejä.

Naakat tappelevat oksennuksesta. Aivan sama mitä tapahtuu, kunhan varis ei sitä saa. Mieluummin syödään oksennusta, kuin annetaan jonkun muun saada se. Puut vilisevät ohi. Maisemat vaihtuvat. Talvi on tullut. Se tekee syksystä helpomman. Kuin kuolema vanhuudesta. Olkoon mitä on, onneksi se ei kestä ikuisesti. Jotkut syksyt ovat helpompia kuin toiset, toiset ovat syöpäisiä, sydänvaivaisia, stressattuja, pelottavia, ahdistavia. Toiset ovat niin leutoja, että tuntuvat uusilta keväiltä. Mutta aina se on syksy. Ja aina edessä on talvi.

-----
NEVER BETTER

Our grief and anxiety is a throbbing heart.
It's pulse penetrates our consciusness,
drives us towards the edge and beyond.
We are lost in our primate power trip,
drug-crazed eyes staring into the void,
in the self-made image of God.
All mankind screaming, breathing and throbbing.
Breathe in.
Breathe out.
Nothing was ever better.
And never will be.
Nothing was ever better.
And never will be.

KUISKAUS

Seinistä huutavat kädet kurottivat
suurina etanoina silmiään minua kohti.
Tunsin tämän tilanteen lihallisen luonteen
mutten tiedä mikä siihen lopulta johti.
Ahdistuksen väristykset käristivät nahkani mustaksi
ja vaikken kyennyt näkemään jalkojani
tiesin tulen lyövän niihin asti.
Silmäni kiehuivat resonanssissa,
korvat huusivat niin,
että jopa suuni pysyi hetken aikaa kiinni.
Hampaiden kalina oli pianon korkeinten kielten helinää
ja kaiken sen pauhun keskeltä erotin
yhden ainoan kuiskauksen:
"...ei mitään."

Tie vie ja tie tuo.

Beginning For An End

My teeth fall to the sink like ripe apples
they hit the porcelain and their sounds echo
from the bathroom walls.
I stare in the mirror and see how my
eyes burn my skin off wherever they hit.
My skin was useless anyhow, it did not protect me,
it did not save me from this
so what use it is to carry it around anyhow.
I am all muscle and bone, naked,
stripped from my skin
alive and aware
but bleeding allover.
Blood seeps through my tissue
I hate this vessel that carries my spirit
I am just an excuse for existence.
I am transparent, temporary contraption
of atoms and guilt.
I am fear.
I am anticipation.
I am torn apart and burnt to ashes.
I am beginning for an end.

Chameleon Eyes

I see in Dolby Surround
I have two different inputs
I see everything as it is
Without the compherension
my brain automates.
I see it now
The world through chameleon eyes.
Chameleon eyes.
Fill me with light
Burn me through
Make me disappear.

Social Chameleons

We're all just adapting
changing faces
Disappearing into our
surroundings
in attempt to find our place

Social chameleons
disappearing into the walls
social chameleons
doing fucked up things
just to belong.

Sleep Deprived

The weight of the atmosphere
seems crushing today.
I can feel the pressure
pushing me inwards
forcing my imminent collapse.
Trucks howl like angry ghosts
as the van passes them by.
The road seems smooth
but is full of small bumbs
that give this van a peculiar,
strange rhythm.
Most of us are sleeping.
I'm not although my body seems
weak and sleep deprived.
How much sleep does this stupid
flesh suit need?
I gave it eight hours,
that should do.
But no.
It is still asking
for more.
And it won't have more
until I'm too tired
to fight back,
Which should take
about 2 more minutes.

Tänään

Siinä hän kävelee taas minua vastaan.
Tuo sama, harjoiteltu misantrooppinen ilme.
Sama vihainen irvistys,
nuo samat nyrkkiin puristuneet kädet,
sama sulkeutunut ja ahdistunut mies.
Juuri tuollaiset ahdasmieliset
ihmisvihaajat
ovat maailman syöpä,
tuo sama asenne on tuominnut koko maailman
tuhoon,
ennen kuin sille on annettu edes mahdollisuutta
lunastaa itsensä.
Aina tuo sama ilme kasvoilla
tuo sama olemus.
Tulet lähemmäksi kaupan ikkunaa,
ja huomaat tuijottavasi hölmistyneenä
omaa heijastustasi siitä.
-------------

Musiikin tekeminen on vain kalastelua,
eikä mitään muuta.
Useinkaan ei tärppää.
Istut paikallasi, vapa sylissä,
valmiina.
Eikä mitään vain tapahdu.
Mitä kokeneempi kalastaja olet,
sitä enemmän saat kalaa.
Jotkut vaihtavat ongen veneisiin
ja trooliin
tai verkkoihin,
ja heillä toki on paljon kalaa,
mutta ei yhtäkään sellaista,
jonka he suostuisivat edes itse syömään.
Suurin osa menee elukoille kuitenkin.
Tärkeintä on vain näyttää,
että saa paljon kalaa.
Mutta kun rakastat itse kalastamista
et ole nälkäinen silloikaan,
kun vain istut hölmönä vapa sylissäsi.
Aurinko paistaa,
tuuli on kevyt,
kaislat laulavat.
Mikäs tässä on istuessa.

----------

Istuimme siinä.
Pitkän aikaa.
Ei sanaakaan.
Se tuntui tunneilta
mutta sen täytyi olla korkeintaan
varttitunti.
Istuimme siinä,
parvekkeella.
Koira sylissä,
sekin hiljaa,
kaikki kolme
aivan hiljaa.
Ja siinä hiljaisuudessa
minä kerroin sinulle
aivan kaiken
ja sinä istuit hiljaa
ilman yhtään sanaa.
Aurinko laski.
Pääskyset hätistivät
naakat pesiensä kimpusta.
Valtavat vaahterat venyttelivät
tuulessa.
Kiitos,
että kuuntelit.

Viimeaikoja.

HARMAA MAAILMA

Murjon tieni läpi tämän
tyhmyyden vuoren, tuhoan
kaiken mikä eteeni astuu
olen niin kyllästynyt olemaan
hiljaa. Eikä sanat enää riitä
mihinkään. Murjon tieni läpi
teidän harmaan maailmanne,
eikä kukaan teistä kykene
minua pysäyttämään.
Harmaa maailma on pelkkää
tyhjyyttä. Ei lujaa kiveä,
ei tahtoa, ei voimaa,
ei suuntaa, ei päämäärää,
pelkkää harmaata usvaa.
Sama harmaa maailma,
joka puolella. Tästä eteenpäin
puhuvat vain vasarat.

HAPPI

Kuristan itseäni, katkaisen hapen itseltäni
ja tämä painajainen katoaa saman tien.
Jäljelle ei jää mitään, ei havaintoa tai
ajatusta. Ei mitään kestävää tai pysyvää,
kaikki on yhdentekevää, samaa laimeaa paskaa
joka valuu reittä pitkin alas. Samaa tyhjää,
samaa turhaa puhetta. Samaa voimatonta ininää.
Te puhutte vahvojen maailmasta, vaikka ette
tiedä voimasta mitään. Minä olen nähnyt sen
ja voin hukuttaa teidät siihen, jos niin
tahdotte. Kuristan itseäni. En tuhotakseni itseäni.
Vaan sulkeakseni teidät ulos itsestäni.
Kukaan teistä ei enää kulje tästä korvasta tai
tästä silmästä. Kukaan teistä ei tule enää
sisään.

PALAVA PENSAS

Pensas edessäni palaa ja juttelee
tiedän seonneeni, mutta silti kuuntelen.
Kuuntelen kuinka jumala minulta huomiota
rukoilee ja nauran kun kusen palavan
pensaan sammuksiin. Sinne meni Jumala,
kusiseen tuhkaan.

KANGASTUS

Ei enää sanaakaan. Ei enää yhtään valhetta,
ei yhtä ainoaa tyhjää liturgiaa, ei yhtä sanaa.
Sinun totuutesi on pelkkä valhe,
kangastus jota kukaan muu ei näe. Sinun
totuutesi on pelkkä valhe, josta sanasi on
ainoa tae. Ei koskaan tekoja. Ei yhtä ainoaa
askelta oikeaan suuntaan, ei yhtään mitään.

-------

It's a common misconception
to confuse strength with power,
your flexing muscles can't hide
your weakness. There's no fire in your
eyes. There's no black tar in your mouth.
There's no life in your years.
Age does not make you wise, muscles
don't make you strong. You are a dumb,
useless weakling.

Viimeiset

Heidän keuhkonsa olivat täynnä liitua
kun he ryömivät läpi maan
mullan
ei, mudan.
Sotkuisina ja tahrattuina
järsien kananluita ja jäniksen korvia
ja hieroen naamaansa tuhkaa
ettei heitä löydettäisi,
maailma oli jättänyt heidät keskenään
he puhuivat vähän
kovin vähän
harvoin mitään
joskus kuitenkin jotain
sanat olivat tiukassa
ja molemmat välttelivät niitä,
se oli kuin graniittia jota kumpikin
löi taltalla,
esiin sieltä kuoriutui kuva ja toinen antoi
sille muodon vasta kun oli aivan pakko,
sanoi jotain mitä ei voinut kiertää
mikä oli pakko sanoa.
Viimeiset sanat heidän huuliltaan,
valuivat kuin lima tai oksennus
nukahtaneen suusta
ja ne olivat nämä:
VIELÄ TULEE AIKA
JOLLOIN JUMALAT KUISKIVAT
PELOKKAINA JA KAIVATEN
IHMISTEN NIMIÄ.

Suu

Jos mulla olis suu
Voisit kattoa kun sieltä
kaiket päivät oksennusta valuu.

En sanois sanaakaan
en ikinä
koskaan
koska jos ne sais tietää
et osaan puhuu
ei tulis puheesta ikinä loppuu.

Ja silmät näkee ja korvat kuulee,
mut suu ei puhu.
Mul on kaiken näkevä silmä
ja ei-mitään-puhuva suu.
Mulla on eksynyt mieli
joka oksennukseen tukehtuu.

Ja likaisen nahan alta,
mustat luut puskee
mustaa visvaa.
Ja kynnet nauloina kasvaa,
ulos poskihampaista.
Varikset kiertää taivaita
vahtimassa ruumiita
siivoomassa kuolleita
lopettamassa loppuja
sulkemassa suita.

Runoja.

LIMA

Sun ajatukset,
sun mielipitees
sun totuutes on
pelkkää limaa

niele ne! Niele ne!

Sun mielipitees
sun saavutukses
sun uraputkes on
pelkkää limaa

tukehdu siihen! Tukehdu siihen!

VISVA

Kosketan haavaa
revin irti rupea
se vuotaa visvaa
se vuotaa visvaa!

Vihreää visvaa valuu mun niskasta
vihreää visvaa valuu mun niskasta
Vihreää visvaa valuu mun niskasta
Vihreää visvaa revin mun niskasta

USVA

Kuljen nuorassa päivästä päivään
talutushihnassa taistelen peiliä vastaan
pää on täynnä pelkkää usvaa
ja huominen on täynnä harmaata usvaa

Enkä todellakaan tiedä
mitä vittua mun pitäisi tehdä
kaikki tiet vie pohjalle

Roikun nuorassa tästä eteenpäin
talutushihnassa korisen ilmaa vasten
pää on tyhjä, hengitän usvaa
ja verensekaiset silmät sulkeutuu!

MUSTA

Mun sisällä, sydämen paikalla on reikä.
Se on täynnä pelkoo ja ahdistusta
Maailma murjoo ja rikkoo kaiken
Ja se kaikki vaan putoo syvemmälle.

Pohjalla kaikki on mustaa.

-------------
Pilvet kohosivat rakennusten takaa kuin
purppura savu
rakennukset itse näyttivät raskailta,
harmaanruskeilta betonimonumenteiltä,
jotka sulkivat sisäänsä satoja elämiä
satoja sieluja, menneisyyksiä ja tuhansia tulevaisuuksia.
Näytti siltä, kuin koko maailma olisi tulessa
tuolla jossain.
Olin tietämätön siitä
tietämätön kaikesta
tiesin vain, että minun oli kylmä
jäätävän kylmä sisältä.
Palava maailmakaan ei lämmittänyt mieltäni
siinä tyhjyydessä, joka täytti minun
ja rakennusten välit.
Vaikka lähimpään taloon oli vain parikymmentä metriä
tuntui siltä kuin etäisyys olisi mittaamaton
ja kasvaisi kasvamistaan joka hetki
kaikki tuntui niin suurelta,
massiiviselta,
äärettömältä
Minun ei tarvinnut edes nähdä tähtiä
ymmärtääkseni asioiden mittasuhteet
ja kaikki mitä pystyin tekemään
siinä kylmässä hetkessä
oli vain seistä siinä
ja vetää uusi kylmä henkäys
täyttää keuhkot uudella
kylmällä
tilalla.
---
Valo palaa silmässä
polttaa likaa pois
Kylmä, valkoinen tyhjyys
tuijottaa ikkunoista
eikä ketään ole kotona.
Kukaan ei näe
Kukaan ei ole
Kukaan ei koe.
---
Näin köyhien kannattelevan
luista tornia
jossa rikkaat kilistelivät kalliita lasejaan
ja nauroivat ylimielisesti
kuin naakat kaiken yllä
kylminä talviaamuina.
Heidän torninsa oli arvokkainta käsityötä
samojen kuntoutujien kasaama
samoista kuntoutujista tehty
samojen kuntoutujien kannattelema
kaikki kätevästi rikkaille jumalille sopivilla ehdoilla
ilman vastaväitteitä.
Heillä oli aseet, joita köyhät eivät voineet vastustaa
karenssi ja kurjuus lieassa,
byrokratia suurena kilpenä.
Jumalilla ei ollut mitään hätää,
he eivät haistaneet mitään mätää
vaikka tämän tästä alhaalta kantautui
köyhän huuto läpi luisten luulojen
kaikki oli niinkuin pitää
köyhät siellä
rikkaat täällä
lasit kourassa,
luut läjässä
siivoojat itkivät yksin töidensä lomassa
luullessaan ettei kukaan kuulisi
kaikki oli nöyryytetty,
kaikki oli kurjaa,
eikä kenenkään annettu edes kuolla.
Se oli sirkus
nöyryytys
ja luinen sirkus.
-----------
Kädet auki, asfaltin avaamina
luut juuri ja juuri lihasten häpyyn peittyen
minä kuljen huutaen ja itkien
kuolemaani läpi palavan kaupungin
joka puolella aamu
uusi kirkas päivä
joka loistaa niin etten näe ajatuksiani
ja joka puolella koiria
jotka haukkuvat ja ulvovat niin, etten kuule mitään niiden metelin yli
mutta en välitä.
Jatkan matkaani ja pukeudun oksennukseen,
sen haju saa minut oksentamaan vielä kerran
ja unohtamaan, että muuta voisi ollakaan. Kaikki on kirkasta
kaikki haukkuu
ja minä olen siinä eksyneenä,
kädet auki,
siinä vaan.