Tämä vieras sisälläni, tunne vatsanpohjassa
pelko ja ahdistus,
pelko pelosta, ahdistus ahdistuksesta
Kumpikin vieraina valmiissa pöydässä,
siinä jonka minä tein.
Polte, vaiko jäätävä kylmyys, tylppää kärsimystä
tylppää kipua, unohda
sanoja jotka eivät mahdu suolesta ulos,
jäävät tukkeeksi, muodostavat kasan
Eivät päästä läpi, ei sanoja, ei ajatusta
Tunnen sydämeni sykkeen vavisuttavan kaikkea kehoani
umpilisäkkeestä aivokurkiaiseen, varpaasta sormeen
reidestä hartiaan
Yhtä rytmiä, yhtä resonanssia, yhtä sykettä
Keho, mieli, alitajunta
Kaikki yhtä.
----
Kun ei voi puhua, täytyy huutaa
Se on ainoa asia, missä on järkeä
Huutaa niin kovaa, että koko maailma kuulee
Huutaa niin syvälle, että maa vavahtelee
Maailma on täynnä ihmisiä
jotka kulkevat käsissään ämpärit
Ne ämpärit ovat täynnä mutaa
ja he kaatavat sen niskaasi
Ja tuntevat voivansa paremmin
eivätkä tarvitse sinua enää
Ja sinä pyyhit mudan silmiltäsi
ja jatkat matkaasi
etkä huoli heistä enää.
Sitten aurinko alkaa paistaa
Hymyilet ja kävelet omaa polkuasi
Kunnes kaikki muta kuivuu ja kovettuu
Etkä voi liikkua enää askeltakaan.
----
Tämä kaupunki on ulkokuorta
ennakkoluuloja puettuna
valheelliseen hyväksyntään.
Kaikki on niin helppoa
kun sanotaan yhtä ja tehdään toista.
Tämä kaupunki on täynnä peilin rakastajia
ja vihaajia.
Eikä kukaan nauti mistään mitä tekee.
Täynnä urbaania kaupunkikulttuuria
joka kompuroiden kantaa ruraalin kielen
mudat kalliille parketille.
Keski-Eurooppalaista kahvilakulttuuria
Itä-Eurooppalaisessa infrastruktuurissa.
Tämä kaupunki tahtoo olla Pariisi,
Mutta onkin vain Pärnu.
