Viime aikoja

KATTOIKKUNA

Mieli pyöri ympäri kalloaan.
Se oli viime aikoina tuntunut ahtaammalta
pienemmältä.
Tuntui, että näkymä silmissä
oli rumempi ja harmaampi kuin ennen.
Hän kuuli korvien läpi naapureidensa
tappelut ja mielipiteet
ja ne ahdistivat häntä.
Hän ei viitsinyt raottaa suutaan
ja huutaa.
Se olisi ollut vaikeaa
ja siitä olisi tullut
kiusallisia seuraamuksia.
Niinpä mieli vain pyöri
turhautuneena kallossaan,
miettien mitä voisi tehdä.
Päiväkaudet hän mietti,
kävellen ympäri pientä kalloaan
kompuroiden lattialle jätettyihin
hermoihin.
Lopulta hänellä välähti.
Hän päätti sisustaa uudelleen,
se piristäisi!
Vähän se vaati apua käsiltä
ja haulikolta,
mutta rauhaton mieli sai
tehtyä kalloonsa
ihan hienon kattoikkunan.
----------
Small changes
We're moving through this phase
of uncertainty, of unwinding the reality.
The flat world which turned out to be a ball
appears to be flat again.
What does it even mean?
What will I teach my kids?
How does time-space create thoughts
which are not present in time or space
How does this fucking thing work?
Or does it? Does it even exist?
What if it could be proven mathematically,
that we don't exist?
Would it alter the "reality"
of our everyday lives?
What would death mean
in a world that doesn't exist?
What if this is death, a plain of
non-existence, moving towards
the inevitable existence.
Of course that would be silly
Insane, even.

SYDÄN

Musta graniittimöhkäle
Kaikki seinät sileät, kaikki seinät kiveä.
Kylmä, kova ja raskas
Tyhjä kuin harmaa taivas
Harhaanohjattu laiva
Maksamaton tonnin laina
Auki revityt haavat
Syrjään työnnetyt vaivat
Kaikki kaulassa painaa
Uraa syvemmäksi kaivaa
Kunnes yhtenä päivänä
Graniitti mut maahan painaa.

Jotain runoja

Kylmä hiki

kylmät jalat
hiessä
mieli puuduksissa
tuhkaa varpaiden välissä.
Kaikki takana.
Ei ajatusta.
Ei hetkeä.
Vain tuhkaa
ja hikeä
kunnes hengitys jatkuu
henki taas kulkee
hiki kihoaa kylmänä
kuin aamukaste
aamuyöstä.

Odotus

odotus, ikuinen preesens
ei koskaan mahdollisuutta futuuriin
ei koskaan kuolemaa
ei koskaan ei mitään
aina jotain, aina odotusta
koko elämä
kuoleman odotusta
matkaa
ja perille pääsy
on pelkkä pettymys.

Valheet

Silmät pyörivät päässä
pakoilevat totuutta valheissa
valheet näkevät läpi kaikista
totuuksista, totuudet ovat
vain verhoja, vaatteita valheille
peittoja peloille,
peltoja surulle,
loppuja aluille.
Helppoja, pieniä
valkoisia polkuja
joita kävellä
rotkoon
jottei tarvitse enää
nähdä.

----

Sulje silmät, hengitä sisään
ymmärrä tämän olevan viimeinen
Se on tässä, seisot ikuisuuden kynnyksellä.
Vain tämä henkäys pitää sinut poissa.
Ei koskaan enää iloa, ei koskaan enää surua
ei koskaan enää mitään.
Tämän jälkeen olet ikuinen fakta,
määritetty sarja kaikkeuden koodissa.
Mikään ei ole enää epämääräistä
mikään ei ole epävarmaa.
Kaikki vain on.
-----

Odotushuone

Olenko sittenkään tässä
tyhjä pää hartioiden välissä
lihanukke tajunnan päälle vedettynä
hajoamassa itseensä, keräämässä
murusia, syömässä sirpaleita itsestään,
leviämässä käsiin.
Mitä tämä on? Tätäkö tämä on?
Ihmisyys?
Elämä.
Kuoleman odotushuoneissa hikoilua
vuoronumero kourassa, istumista,
loputtomia tunteja, loputtomia hetkiä,
joita silti laskee pelolla,
koska tässä ja nyt ei tarvitse olla
mitään kenellekään.
Tässä ja nyt on oikein hyvä,
juu,
verrattuna siihen mikä odottaa
kohta ja tuolla,
tämähän on oikein hyvä,
eihän tässä mitään
eihän tässä mitään sitten kai..

Give it back

you say you want to see, see what, what is there to see, absolutely nothing at all, at all, to tell the truth, truth, what truth, your truth my truth? There is no truth, truth is only something you tell in between the lies to make the lies seem more truthful, there is no other truth, than that and that you know too, don’t you now?

All the same, the truth, the lie, the rude don’t mind the truth or lies, it’s nevertheless the same in every occasion,  occasionally separate the lie to tell you lie to unmask their lie, see it’s the same as mine, I told this lie you told as yours, so it must be a lie ‘cos it’s my lie!

Now give it back, what, this or that, no this, not that, the lie, the lie, give me back the lie, the eternal life, the blessing sprayed all over us all like a waste sperm to the sink, like they would really think about the life after life, I tell you there’s no life after knife, but I know you don’t mind me saying so…

Now give me back the lie, all the lies all afterlives, put your knives on the table and cut me a slack will you!?

Tear apart the flesh from heart, to separate the two from start, the mind, the body, the soul somewhere in there too, I suppose, but I’m not that sure, all I know is what I know, that you still have it, have what, have the lie, you still did not give it back, you still hide it behind your back, now give it back to me, the lie, you gave it, no you didn’t, stop lying and give it back, the lie the lie the lie!

You still keep it to yourself, give it back, give it back, give it back, I need the lie, I need the life, so that I see that I won’t die, say it again, say it again and again and again, please tell me I won’t die, give me the lie, GIVE ME THE LIE!

No, you still didn’t give it back to me, yes I know I know, how I know, well, I still don’t believe you that’s how I know.

Runoja

Arki.

Aatteet palavat nuoruuden moottorissa
Ampuvat raketin yhä syvemmälle
Ulkotodellisuuteen.
Se kantaa kyllä pitkälle
Mutta hyytyy ajan kanssa
Kun todellisuuden tiheys on tiiliseinä
Ja pysähtyminen näyttää väistämättömältä.
Onnellisimpia ovat kai ne
Jotka sattuvat räjähtämään matkallaan
Näkemättä tulevaisuuttaan
Yksin
Kylmässä
Tyhjässä
Arjessa.

Pulut.

Eläkeläiset istuvat torin laidalla kuin pulut
Pulputtaen keskenään päät nyökkäillen.
Valo vaihtaa väriä ja bussi keikkuu
Valon nopeutta eteenpäin.
Näkymä vaihtuu toiseen, vanhat vaihtuvat
Nuoriin.
Maailma pysyy samana,
Se on yhtä synkkä ja kamala
Mutta nuoruus on katala
Ja värittää kaiken toivolla ja idealismilla.
Mutta niin se pallo pyörii
Ja niin sen kuuluukin
Sillä jos ei tule nuoria
Jos ei ole toivoa
Meille jää vain puluja.

Persoonapronominitaivutusharjoitus.

Minä itken.
Sinä itket.
Hän nauraa.
Minä suren.
Sinä kadut.
Hän laulaa.
Minä huudan.
Sinä itket.
Hän tanssii.
Minä tapan.
Sinä itket.
Hän kuolee.

Keisarin raskaat kahleet.

Lopultakin kaikki on vain valheita
Raudasta kudottuja paitoja
Jotka roikkuvat harteilla
Pitävät ryhdin suorana.
Nämä vaatteet, joita kannat
Vaikka et jaksaisi kantaa
Lihaasikaan.

Paperitalo.

Miksi näin aina käy?
Silmäni polttavat sieluuni reijän
Tuli syttyy taas, tuhoaa kaiken
Sen mitä olen rakentanut.
Sen siitä saa
Kun rakentaa talonsa
Paperista.

Yksin.

Keskeytys.
Variksenpelätin sateessa,
Pimeät pellot ympärillä.
Kuun valo polttaa silmiä.
Loppu ei tule ikinä.
Polkupyörä ruostuu liiterissä.
Onneksi kohta on kai jo aamu.

----

Pinta on tyyni
Mikään ei liiku
Ilmekään ei värähdä.
Sisällä on sota.
Kaikki soluni kaikkia solujani vastaan
Jokainen atomi toistansa vastaan.
Olen niin raivoissani
Etten saa edes ilmettä kasvoilleni.
Ja koska en reagoi mitenkään
Kaiken täytyy olla hyvin
Ja menemme nukkumaan
Taas.
Vähitellen tuli hiipuu,
Hiillos jää odottamaan tuulta
Joka puhaltaa sen liekkiin taas.

Singing Rooms

People bring their stuff in
And the rooms change their sound
Their tone, their twang.
The acoustics change
And you realize
You are not home anymore.
But you also realize that
It's still the same song.
It's just a different chord.
And we all get to dance to it,
The minors, the majors, the seven-chords
Linger in the air
To remind us of our rotten lives
These cages which change their tones
As we bring our stuff in and out.
And the song goes on
Long after we have gone.

The Frost.

The bus drives on
Unsteady as always.
I stare out of the window
To the frozen lakes
And I realize
Not everyone get to see this
Ever during their lives.
That I'm a part of minority
That has spent the majority of my life
In this cold, frozen space.
I don't mind the frost outside.
I'm terrified by the frost
We all seem to have inside.

Needle

This pencil is like a needle.
It's in my hand, but it could as well be in my arm
for I am addicted. I am hooked.
I need this. Hours of solitude, hours of road.
Hours of writing.
Hours of existing without the burden.
I should call someone. But I'm not going to let anyone
ruin this.
I call when I get THERE.
Not now.
Now I just enjoy these brief moments of rest.