Random Stuff From The Typewriter.

So here's something I've written since I finally got off my ass and cleansed the typewriter.. Which was about two days ago, I know I'm lazy..
---------------
Metronome inside my chest
Keeps taking away my precious seconds.
---------
ANTIMATTER

Revolving, spinning around,
in constant motion,
Locust swarm of particles,
destroying, annihilating
All things in it's way.
------------------
THE HOUSE THAT ACID BUILT

No One is home.
All the doors are flung open and off their hinges.
The hardwood floor creeks under the steps you never took.
The faucets are running, they drip thoughts that start to form
Small puddles at your feet.
In their reflections you can clearly see the wreckage of yourself.
The reflection of a mirage of an image of flesh.
Your eyes see,
Your mouth spill's it's filth.
Your ears hear that filth.
It's an endless feedback loop of meaningless noise.
Dirt. Filth. Sludge.
You involunteerly raise your hand to feel if your heart still beats.
It doesn't. It's disconnected, the power outlet is shut down.
The wind blows though your empty shell,
The skin has been shed.
The walls are still there, closing in as always.
The walls are still there, the roof is still up, the faucets still running.
No One wants to live
In the house that acid built.
----------------------
THE WINTERS COME AND GO

The snow comes around as always, cold and heavy.
My hands are shaking, though my mind seems ready
and my eyes are fixed on yours, firm and steady
Although your eyes don't see, you don't think,
you don't breathe, you don't even exist anywhere
outside of me, I still see you both.
In every single sun that's setting, in every dawn ascending
from night's loving embrace. I can't seem to forget it.
I still remember everything you ever taught me.
And though years may pass, and all else will fade,
You will still be sitting there, on the opposite side of the table,
right where you always used to sit.
And I can always come back here, and ask for your guidance.
And you'll always be here, inside my mind,
waiting eagerly for me to visit you, telling what's new,
Telling me what I should do. And I will always love you for that,
And for everything else too.
Thank you.
-----------------
SUBURBIA

Concrete boxes concealing
Concrete lives within,
Dreams moulded in concrete,
Everything is concrete
No deeper meaning
Nothing unexpected
Every single path
Will end to it's headstone.
Concrete plans
Concentration camps
Modern mental warfare
Against humanity.
------------------
FREQUENT DELUSIONS

You think I'm standing right
here in front of you
Though I am not.
I'm standing still in constant
motion.
Every particle of me swirling
around in emptiness.
And all you perceive
is frequencies that deceive
you to believe
That what you see
would really be me.
I am quite sure I don't
exist at all.
And mostly, I'm right.
Most of me is just waste of space.
----------------

You wallow in your own filth
Linger in your misery
Everything is shit
but you don't want to change a thing
Desperate for attention,
crawling back to hell
But only when you first made sure
That we're all watching.

Silppuja..

Mies katseli tympääntyneenä ulos bussin ikkunasta. Kadut olivat täynnä rasittavia ihmisiä, jotka palloilivat päämäärättömästi ympäri kaupunkia. Hän ei tuntenut kuuluvansa heihin. Hän kulki bussisa, tehokkaasti kohti kotiaan työpäivään päätteeksi. Työssään hän oli ollut jämpti ja tuottelias, ei puuhaillut ylimääräisiä, ei soitellut henkilökohtaisia puheluita, ei jaaritellut turhanpäiväisyyksiä. Koko maailma oli yhtä pullamössöä hänen edessään. Nämäkin muut ihmiset tässä bussissa höpöttelivät ketkä toisilleen, ketkä puhelimiinsa, kaikki niin hyväntuulisina. Mitä syytä näillä vetelyksillä oli olla noin hyvällä tuulella? Ei niin mitään! Koko tämä pullamössökansakunta matkalla kohti pullamössöhelvettiään. Se oli niin saatanan ällöttävää ja vastenmielistä.  Hän jumittui katsomaan yhtä yksinhuoltaja äitiä, joka tyynnytteli vaunuissa itkevää lastansa. Taas tuollainen, joka kasvattaa tänne yhden pumpulissa hoivatun luuserin lisää. Miehen teki mieli mennä vaunuille ja ravistella vauvaa. Rakennuksen takaa esiin hyppäävä aurinko sokaisi hänen silmänsä ja hän kirosi mielessään senkin. Tuli hänen pysäkkinsä. Kuski jarrutti töksäytellen ja mies heilautti kättään, puoliksi puidakseen nyrkkiä, puoliksi väkinäisenä kiitoksena. Hän astui huonosti alas bussista ja kompastui naamalleen lumihankeen. Nolona hän nousi hitaasti ylös ja pälyili ympärilleen, varmistaakseen ettei kukaan nähnyt. Bussin ovet sulkeutuivat hänen takanaan, ja häntä tuijottavat pullamössöihmiset jatkoivat matkaansa pois.

---

-Laita toinen! Raimo komensi baarimikkoa, vaikka oli juonut jo ainakin kymmenen suhteellisen lyhyessä ajassa, eikä meinannut pysyä tiskilläkään enää. Baarimikko katsoi häntä hetken aikaa epäluuloisena, mutta ajatteli asiakkaan olevan aina asiakas ja kaatoi tälle tieskuinkamonennen oluen.

-4 euroa.

-Kaikki on niin helvetin kallista nykyisin..

-No niinhän kaikki on, juu..

Baarimikon kiinnostus keskustella tämän miehen kanssa oli pyöreä nolla. Mies oli harmaantunut ja ällöttävän roikkumahainen, lippis sopi huonosti hänen harvojen hiustensa päälle ja hän oli epäilemättä ollut joku nuori lupaus joskus menneisyydessä. Niinhän ne kaikki aina olivat. Tai merimiehiä. Niitähän oli aina ihan helvetisti.  Raimon mielestä baarimikko puolestaan oli suotta tyly, ja häneltä jäi huomaamatta Raimon hahmon traagisuus ja syvyys aivan täysin, minkä johdosta tämä tunsi itsensä loukatuksi.  Hän ei kuitenkaan oikeastaan keksinyt mitään sellaista sanottavaa, jolla olisi voinut osoittaa baarimikolle oman syvyytensä, ja tuli humalaisissa aivoissaan siihen johtopäätökseen, ettei mitään syvyyttä sittenkään ollut. Hän oli kuin olikin lattean kaksiulotteinen juoppo, kuin pahvileike, joka on nostettu tiskille ryyppäämään lavasteeksi.

-Helvettiläinen.., hän murahti ja nosti tuopin huulilleen.

---

Hammaslääkäri Rinne oli 48, ja lopen kyllästynyt työhönsä. Hän keksi loistavan tavan saada siihen lisämielenkiintoa ja tienasi samalla melko sievoisia summia rahaa. Hän oli alkanut hoitaa kaikki potilaansa nukutuksessa. Seinälleen hän oli leikannut huolella valikoituja artikkeleita, joissa vakuuteltiin menetelmän etuja puudutukseen nähden, saadakseen asiakkaansa vakuuttuneeksi. He kaikki suostuivat nukutettavaksi, olihan siitä mustaa valkoisella, että se on turvallisempi ja parempi tapa! Kun asiakas nukahti, Rinne työnsi imurin heidän suuhunsa, otti työkalupakistaan vasaran ja hakkasi asiakkaan hampaita sillä, kunnes verisen muhjun, hampaan murusten ja turvonneiden poskien seasta oli vaikea enää löytää mitään mihin lyödä. Imuri nieli työn jäljet ja esti asiakasta tukehtumasta vereen tai hampaisiin.  Asiakkaan herätessä Rinne vakuutti heille, että paha mätä oli vaivannut lähes kaikki hampaita, ja ne oli poistettava välittömästi. Hän otti esitehyllystään hammasimplantteja esitteleviä lehtisiä ja naputteli sormeaan merkitsevästi kalleimpien kohdalla. Muut, hän sanoi, hajoaisivat ennen aikojaan ja aiheuttaisivat vain mielipahaa. Hämmentyneet, unen pöpperöiset ja hampaattomat asiakkaat lähtivät lehtinen kädessään kotiinsa tutkimaan vaihtoehtojaan.

----

Pieni tyttö leikki hiekkalaatikolla. Sen laidalla juoksenteli muurahaisia, tärkeän ja kiireisen näköisenä. Tyttö nosti yhden muurahaisen käteensä. Hänen ihmeekseen kaikki muut muurahaiset pysähtyivät paikalleen, kuin seinään olisivat törmänneet. Vain hänen kädessään oleva muurahainen sätki pakokauhun vallassa. Tyttö laski sen takaisin ja muurahaisten virta jatkoi kulkuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Hän nosti siitä toisen, ja taas ne kaikki pysähtyivät. Kokeeksi hän nitisti kädessään olevan muurahaisen. Kaikki muut pysyivät paikallaan. Hän laittoi muurahaisen paikalleen, se jäi hiekkalaatikon laudalle nököttämään. Kaikki muutkin muurahaiset olivat vaan paikallaan. Yksikään niistä ei liikkunut, mutta ne näyttivät silti jotenkin eläväisemmiltä, kuin tuo sormien väliin rusennettu yksilö.  Tyttö katseli näkyä ihmeissään ja huusi kauempana penkillä istuvalle äidilleen:

-ÄITI! MINÄ RIKOIN MUURAHAISET!

-Sehän kiva, kulta! Äiti huusi penkiltä takaisin nostamatta katsettaan älypuhelimestaan.

---

Ivan oli jo vanha, vanha mies. Hän asui hoitokodissa, jonka hoitajat lässyttivät vanhuksille ja kohtelivat näitä kuin lapsia. Se ärsytti Ivania, joka oli aikanaan ollut kunnioitettu ja korkeassa asemassa, omasta mielestään koko maailman pomo! Vanhuuttaan hän oli vähän höperöitynyt, ja lapset olivat kärränneet ilkeäksi käyneen vanhuksen hoitokotiin heti, kun se oli soveliasta. Hänet tunnettiin osastolla Paska-Ivanina, koska hänellä oli usein tapana paskantaa housuunsa. Hoitajat luulivat, etteivät vanhukset muka saaneet kuulla heille annetuista pilkkanimistä, mutta eiväthän he mitään idiootteja tai kuuroja olleet. Ainakaan suurin osa. Ivan päätti tehdä taas jollekin nuorelle hoitajatytölle kiusaa, ja soitti kelloa. Hoitaja tuli ja kysyi lässyttäen häneltä:

-Täytyykös Vaarin käydä kakilla?

-Joooo, Ivan vastasi vanhuuden ja vaivan lyömän riutuvan miehen murheellisella nuotilla.

Tyttö talutti hänet vessaan ja alkoi riisua housuja pöntön yllä. Ivan alkoi virne naamallaan paskantaa tytön käsille. Tämä huudahti inhosta ja vetäytyi kädet paskassa pois.

-...Sedällä vähän lipsahti! Ivan nauraa hohotti toljottaen hoitajaa mielipuolisen höperöllä ilmeellä, jatkaen yhä paskantamista. Hoitaja pyyhki hänen takapuolensa kuvotuksen vallassa, puki hänelle housut jalkaan ja lähti huoneesta. Ivan kaivoi tyynyn alta päiväkirjansa, avasi tyhjän sivun ja kirjoitti sinne mietelmän:

”Vanhuudessa parasta on se, että voit paskantaa jonkun käsille, ja sinua vaan pidetään pikkuisen seniilinä. Huonointa on se, kun tajuat paskantavasi jonkun käsille, ja tajuat olevasi pikkuisen seniili.”

----

Urheilijanuorukainen istui salamavalojen räpseessä ja spottilamppujen polttavassa hohteessa tiedotustilaisuudessa. Hän hikoili vuolaasti, sillä hänen B-näytteensä oli juuri paljastanut hänen huippusuorituksensa olleen vain huijausta, dopingilla aikaan saatua, yhtä tyhjän kanssa. Hän väisteli toimittajien kysymyksiä, kierteli ja rimpuili kuin ansaan ajettu eläin. Kaikki  salissa tiesivät hänen valehtelevan, hän itsekin tiesi valehtelevansa, mutta kaikki myös tiesivät, ettei tästä mitään liian vakavaa seuraisi. Urheilijan sponsorit olivat hoitaneet koko jutun jo aikaa sitten. Hän voisi jatkaa uraansa, media unohtaisi kaiken pakollisen tiedottamisen jälkeen tyystin, autot tulisivat ostetuiksi kuten tähänkin asti. Tämä oli vain kiusallinen välivaihe, joka kaikkien oli nyt käytävä läpi. Aivan kuin lentokentällä matkalta palatessa, kun läpivalaisussa virkailija näkee matkalaukun olevan täynnä dildoja ja fleshlighteja ja mitälie. Eihän siinä varsinaisesti mitään voi tehdä, vaikka tilanne jokaiselle osapuolelle hieman erikoinen onkin.

---

Nuori herra Virtanen käveli talvipäivänä lähiönsä katuja. Hän oli juuri muuttanut alueelle, eikä varsinaisesti tuntenut siellä ketään. Hänestä oli mukava vain kävellä kirpeässä ulkoilmassa, katsella miten aurinko valaisi elementtitaloja ja tuntemattomat ihmiset kulkivat omilla asioillaan vastaan. Häntä vastaan tuli kuitenkin joku toppatakkiin ja ylisuureen pipoon pukeutunut spurgu. Takki oli täynnä maalitahroja, pipon alta hapsotti takkuinen tukka miten sattuu. Virtanen ei voinut olla vilkaisematta spurgun syvän sinisiin silmiin, ne olivat niin hämmentävän kirkkaat kaiken paskan keskellä, että hän hätkähti. Spurgu puhutteli häntä, esitteli itsensä kohteliaasti Saatanaksi ja hymyili, ottaen oikein lakin päästään.  Virtasen kävi jostakin käsittämättömästä syystä tätä sääliksi, luulla nyt olevansa Saatana ja kaikkea.

-Haluutko kahvia? Mä asun tässä ihan lähellä... Hän kuuli äänensä kysyvän, yllätyksenä hänelle itselleenkin. Miksi hän nyt tuollalailla oli kutsunut tuon haisevan rantojen miehen kotiinsa? Ennen kuin hän ehti muotoilla minkäänlaista tyrmäystä aiemmalle möläytykselleen, spurgu suostui ja he olivatkin kävelemässä jo yhtä matkaa Virtasen pieneen opiskelijakämppään. Saatana istui pöydän ääreen, Virtanen laittoi kahvia ja istuutui epäluuloisena vastapäätä. Hetken he istuivat niin hiljaa, että seinällä olevan kellon sekuntiviisari tuntui hakkaavan kuin kirkon kello.  Kahvikuppi lämmitti Virtasen käsissä, mutta häntä kylmäsi silti. Hän koitti katsella ikkunasta ulos keksiäkseen jonkun puheenaiheen. Lapset leikkivät siellä sotaa, niinkuin lapset olivat leikkineet varmaan maailmanaikojen alusta asti.

-Noi lapset tarvii vielä noita taitoja. Saatana sanoi kahvikuppinsa takaa.

Virtanen tunsi kylmän aallon kulkevan lävitseen, häntä kuvotti.

-Älä pelkää, sä kuolet kyllä ennen kuin se alkaa, Saatana jatkoi.

Virtanen tunsi miten hänen sisuskalunsa tuntuivat kääntyvän ympäri, ja hän kehotti Saatanaa tyhjentämään kuppinsa ja lähtemään pois.  Tämä nyökkäsi ymmärtäväisesti ja teki työtä käskettyä. Hän kiitti kahvista, meni eteiseen jossa sitoi kenkiensä nauhat huolellisesti, sulki oven perässään kuten kohteliasta on. Rappukäytävästäkin Virtanen kuuli tämän väkivaltaisen, sieluun tunkeutuvan naurun, jota ei unohtanut koskaan sen jälkeen.

---

Martti oli aivan varma siitä, että hänen puutarhatonttunsa olivat eläviä. Hän oli jo vuosia selittänyt vaimolleen, miten nuo muoviset veijarit vaihtoivat öisin paikkaa, miten tuolla yhdellä oli ihan varmasti ollut eilen lapio, ja tänään sillä oli hakku, aivan varmasti! Puutarhatontut hukkasivat hänen kuokkansa ja tekivät kiusaa hänen koiralleen, joka pihalla haukkui yöt läpeensä. Vaimo myönnytteli vain tyynnyttelevästi aina, mutta punastui pahemman kerran mikäli hänen miehensä alkoi selittää tätä jollekulle naapurille. Hän yritti hyssytellä miehensä hiljaiseksi, mutta tämä oli niin vakuuttunut, että hänen kätensä alkoivat täristä raivosta vaimon tyynnyttelyn edessä! Mitä tuokaan akka muka ymmärsi, ei sitten mitään! Eihän hän ollut kauhean tarkkaavainen, Martti oli varma, että voisi hävitä kokonaan ja kuluisi vuosia ennen kuin vaimo huomaisi hänen olevan edes poissa. Hänen puutarhatonttunsa olivat eläviä ja sillä sipuli! Eräänä yönä hän vihdoin sai päähänsä, että hän väijyisi puutarhatonttujaan ja aikoisi kuvata niiden touhut videonauhalle. Hän kaivoi vintiltä vanhan kameran ja asetti sinne nauhan. Hän teki iltatoimensa kuten tavallista, oli muka menossa nukkumaan. Vaimon nukahdettua hän kuitenkin hiippaili yöpaitasillaan ja pitkissä kalsareissaan kameransa kanssa puutarhaan. Ja siellä ne olivat! Nuo puolen metrin paskiaiset, hakut ja lapiot heiluen mylläämässä hänen puutarhaansa! Pari niistä hätyytti hänen koiraansa, joka tosiaankin räksytti pienille tontuille. Kaiken aikaa hän oli tiennyt olevansa oikeassa! Hän kuvasi tonttuja salaa pensaasta 15 minuuttia. Sitten jotain hirveää tapahtui. Nauha loppui ja kamera päästi naksahduksen nappuloiden hypätessä mekaanisella voimalla ylös. Kaikki tontut säpsähtivät ja kääntyivät katsomaan häntä. Hän yritti olla liikkumatta, mutta puutarhatontut olivat huomanneet Martin touhut, eivätkä he voineet antaa tämän mennä ulos maailmaan levittelemään todistusaineistoaan. Nopeasti tontut piirittivät hänet, yksi veti häntä lapiollaan päin näköä. Kohta hän seisoi itse nyyhkyttäen omassa puutarhassan, pieni lapio kädessään kaivamassa kuoppaa, omaa hautaansa. Yksi puutarhatonttu vahti häntä muovisella lyhdyllään, toinen uhkasi hakulla, mikäli hän yrittäisi pakoon tai huutaisi apua. Kaivaminen oli raskasta ja uuvuttavaa, ja aamu alkoi viimein jo sarastaa, kun vuolaasti itkevä Martti kömpi matalaan kuoppaansa. Hän itki ja tuijotti yllään valkenevaa taivasta tonttujen lapioidessa multaa hänen päällensä. Aamulla Martista ei näkynyt jälkeäkään, puutarhatontut olivat paikoillaan, vaikkakin hieman edellispäivää likaisempina, mutta eihän Martin vaimo sitä huomannut. Eihän hän edes huomannut miehensä olevan poissa.

Rusty Scissors

We are shit stains on a brand new curtains
Dirt in the velvet tissue,
within every tiny loom another face
shouting out what seems to be the issue
Our voices entwine together
Like the most annoying kind of music
That keeps on building up the atmosphere
Just to let you down
Expanding, growing, getting bigger
These are the words of today,
Still we lack the ability to avoid getting sicker
and we're so stuck in our ways
Somewhat strange, one might say,
If he'd see what we dug up today
The sins of our own fathers,
All piled up in a wooden box
We dug it up, we broke the lock
we brought it all upon ourselves.
We took the hammer, placed our hands on the table
And crushed all our fingers just to see what we're able to do
And it doesn't matter how we try to win or lose
It's all just random encounters between the two
We move back and forth
We lose all control
We take another disguise
When the truth is revealed to their eyes
We are made of mischief
We're all so discrete
Our hands are tied to our own feet
We're all hanging by a single thread
And someones on the other end
sawing the rope with a pair of rusty scissors

This I have seen.

I've spent forever crawling through the mud
Under the darkened sky
Under the hopeless eye
I've danced with the wolves mother
I've seen the snake shed it's skin
I have lived and I have loved
I have seen the plague
turn people into objects
I have seen the futures
turn into pasts

I have known the trees since they were little
I have seen their branches reach out
How they grew stronger than I'll ever be
I've seen the shadows thicken
Just to make way for a new dawn
I've seen the mothers
cursing their wrteched spawns

Nightmare

Last night I had a nightmare
I was burning with the brightest of flames
The devil shook my hand and welcomed me in
To the place of deepest of sins
I stood on the edge of unknown
Reached my hand in to the eye of storm
I held in my hand the heart of universe
I staggered by the sheer power of words
Endless night and eternal sleep
That silent void that lures me in

Rock'n' Roll Dreams.

Keep your rock'n'roll dreams.
Keep the sex, the drugs and the rock'n'roll.
Clichés just make me sick.
I never wanted to have any of those things
Just let me have this one thing I can do
The only job I can keep
Only work I know I don't completely suck at.
Let me keep this one thing.
And you can have the rest.
Since everything else is just distractions.
Waste of time and effort.
The by-product of creation.
I just want to create.
And you can keep the eggs.

The Man Who Mistook His Hat For His Life

These things I have gathered
To define who I am
Now seem to define
My complexes
All the things I am not!

For I am not happy
I am not content
I am not satisfied
Until I have more of definitions

This life that I have gathered
This slow poison in my veins
I find it all so tiring
All this plastic is choking me.