Tie vie ja tie tuo.

Beginning For An End

My teeth fall to the sink like ripe apples
they hit the porcelain and their sounds echo
from the bathroom walls.
I stare in the mirror and see how my
eyes burn my skin off wherever they hit.
My skin was useless anyhow, it did not protect me,
it did not save me from this
so what use it is to carry it around anyhow.
I am all muscle and bone, naked,
stripped from my skin
alive and aware
but bleeding allover.
Blood seeps through my tissue
I hate this vessel that carries my spirit
I am just an excuse for existence.
I am transparent, temporary contraption
of atoms and guilt.
I am fear.
I am anticipation.
I am torn apart and burnt to ashes.
I am beginning for an end.

Chameleon Eyes

I see in Dolby Surround
I have two different inputs
I see everything as it is
Without the compherension
my brain automates.
I see it now
The world through chameleon eyes.
Chameleon eyes.
Fill me with light
Burn me through
Make me disappear.

Social Chameleons

We're all just adapting
changing faces
Disappearing into our
surroundings
in attempt to find our place

Social chameleons
disappearing into the walls
social chameleons
doing fucked up things
just to belong.

Sleep Deprived

The weight of the atmosphere
seems crushing today.
I can feel the pressure
pushing me inwards
forcing my imminent collapse.
Trucks howl like angry ghosts
as the van passes them by.
The road seems smooth
but is full of small bumbs
that give this van a peculiar,
strange rhythm.
Most of us are sleeping.
I'm not although my body seems
weak and sleep deprived.
How much sleep does this stupid
flesh suit need?
I gave it eight hours,
that should do.
But no.
It is still asking
for more.
And it won't have more
until I'm too tired
to fight back,
Which should take
about 2 more minutes.

Tänään

Siinä hän kävelee taas minua vastaan.
Tuo sama, harjoiteltu misantrooppinen ilme.
Sama vihainen irvistys,
nuo samat nyrkkiin puristuneet kädet,
sama sulkeutunut ja ahdistunut mies.
Juuri tuollaiset ahdasmieliset
ihmisvihaajat
ovat maailman syöpä,
tuo sama asenne on tuominnut koko maailman
tuhoon,
ennen kuin sille on annettu edes mahdollisuutta
lunastaa itsensä.
Aina tuo sama ilme kasvoilla
tuo sama olemus.
Tulet lähemmäksi kaupan ikkunaa,
ja huomaat tuijottavasi hölmistyneenä
omaa heijastustasi siitä.
-------------

Musiikin tekeminen on vain kalastelua,
eikä mitään muuta.
Useinkaan ei tärppää.
Istut paikallasi, vapa sylissä,
valmiina.
Eikä mitään vain tapahdu.
Mitä kokeneempi kalastaja olet,
sitä enemmän saat kalaa.
Jotkut vaihtavat ongen veneisiin
ja trooliin
tai verkkoihin,
ja heillä toki on paljon kalaa,
mutta ei yhtäkään sellaista,
jonka he suostuisivat edes itse syömään.
Suurin osa menee elukoille kuitenkin.
Tärkeintä on vain näyttää,
että saa paljon kalaa.
Mutta kun rakastat itse kalastamista
et ole nälkäinen silloikaan,
kun vain istut hölmönä vapa sylissäsi.
Aurinko paistaa,
tuuli on kevyt,
kaislat laulavat.
Mikäs tässä on istuessa.

----------

Istuimme siinä.
Pitkän aikaa.
Ei sanaakaan.
Se tuntui tunneilta
mutta sen täytyi olla korkeintaan
varttitunti.
Istuimme siinä,
parvekkeella.
Koira sylissä,
sekin hiljaa,
kaikki kolme
aivan hiljaa.
Ja siinä hiljaisuudessa
minä kerroin sinulle
aivan kaiken
ja sinä istuit hiljaa
ilman yhtään sanaa.
Aurinko laski.
Pääskyset hätistivät
naakat pesiensä kimpusta.
Valtavat vaahterat venyttelivät
tuulessa.
Kiitos,
että kuuntelit.

Viimeaikoja.

HARMAA MAAILMA

Murjon tieni läpi tämän
tyhmyyden vuoren, tuhoan
kaiken mikä eteeni astuu
olen niin kyllästynyt olemaan
hiljaa. Eikä sanat enää riitä
mihinkään. Murjon tieni läpi
teidän harmaan maailmanne,
eikä kukaan teistä kykene
minua pysäyttämään.
Harmaa maailma on pelkkää
tyhjyyttä. Ei lujaa kiveä,
ei tahtoa, ei voimaa,
ei suuntaa, ei päämäärää,
pelkkää harmaata usvaa.
Sama harmaa maailma,
joka puolella. Tästä eteenpäin
puhuvat vain vasarat.

HAPPI

Kuristan itseäni, katkaisen hapen itseltäni
ja tämä painajainen katoaa saman tien.
Jäljelle ei jää mitään, ei havaintoa tai
ajatusta. Ei mitään kestävää tai pysyvää,
kaikki on yhdentekevää, samaa laimeaa paskaa
joka valuu reittä pitkin alas. Samaa tyhjää,
samaa turhaa puhetta. Samaa voimatonta ininää.
Te puhutte vahvojen maailmasta, vaikka ette
tiedä voimasta mitään. Minä olen nähnyt sen
ja voin hukuttaa teidät siihen, jos niin
tahdotte. Kuristan itseäni. En tuhotakseni itseäni.
Vaan sulkeakseni teidät ulos itsestäni.
Kukaan teistä ei enää kulje tästä korvasta tai
tästä silmästä. Kukaan teistä ei tule enää
sisään.

PALAVA PENSAS

Pensas edessäni palaa ja juttelee
tiedän seonneeni, mutta silti kuuntelen.
Kuuntelen kuinka jumala minulta huomiota
rukoilee ja nauran kun kusen palavan
pensaan sammuksiin. Sinne meni Jumala,
kusiseen tuhkaan.

KANGASTUS

Ei enää sanaakaan. Ei enää yhtään valhetta,
ei yhtä ainoaa tyhjää liturgiaa, ei yhtä sanaa.
Sinun totuutesi on pelkkä valhe,
kangastus jota kukaan muu ei näe. Sinun
totuutesi on pelkkä valhe, josta sanasi on
ainoa tae. Ei koskaan tekoja. Ei yhtä ainoaa
askelta oikeaan suuntaan, ei yhtään mitään.

-------

It's a common misconception
to confuse strength with power,
your flexing muscles can't hide
your weakness. There's no fire in your
eyes. There's no black tar in your mouth.
There's no life in your years.
Age does not make you wise, muscles
don't make you strong. You are a dumb,
useless weakling.

Viimeiset

Heidän keuhkonsa olivat täynnä liitua
kun he ryömivät läpi maan
mullan
ei, mudan.
Sotkuisina ja tahrattuina
järsien kananluita ja jäniksen korvia
ja hieroen naamaansa tuhkaa
ettei heitä löydettäisi,
maailma oli jättänyt heidät keskenään
he puhuivat vähän
kovin vähän
harvoin mitään
joskus kuitenkin jotain
sanat olivat tiukassa
ja molemmat välttelivät niitä,
se oli kuin graniittia jota kumpikin
löi taltalla,
esiin sieltä kuoriutui kuva ja toinen antoi
sille muodon vasta kun oli aivan pakko,
sanoi jotain mitä ei voinut kiertää
mikä oli pakko sanoa.
Viimeiset sanat heidän huuliltaan,
valuivat kuin lima tai oksennus
nukahtaneen suusta
ja ne olivat nämä:
VIELÄ TULEE AIKA
JOLLOIN JUMALAT KUISKIVAT
PELOKKAINA JA KAIVATEN
IHMISTEN NIMIÄ.

Suu

Jos mulla olis suu
Voisit kattoa kun sieltä
kaiket päivät oksennusta valuu.

En sanois sanaakaan
en ikinä
koskaan
koska jos ne sais tietää
et osaan puhuu
ei tulis puheesta ikinä loppuu.

Ja silmät näkee ja korvat kuulee,
mut suu ei puhu.
Mul on kaiken näkevä silmä
ja ei-mitään-puhuva suu.
Mulla on eksynyt mieli
joka oksennukseen tukehtuu.

Ja likaisen nahan alta,
mustat luut puskee
mustaa visvaa.
Ja kynnet nauloina kasvaa,
ulos poskihampaista.
Varikset kiertää taivaita
vahtimassa ruumiita
siivoomassa kuolleita
lopettamassa loppuja
sulkemassa suita.

Runoja.

LIMA

Sun ajatukset,
sun mielipitees
sun totuutes on
pelkkää limaa

niele ne! Niele ne!

Sun mielipitees
sun saavutukses
sun uraputkes on
pelkkää limaa

tukehdu siihen! Tukehdu siihen!

VISVA

Kosketan haavaa
revin irti rupea
se vuotaa visvaa
se vuotaa visvaa!

Vihreää visvaa valuu mun niskasta
vihreää visvaa valuu mun niskasta
Vihreää visvaa valuu mun niskasta
Vihreää visvaa revin mun niskasta

USVA

Kuljen nuorassa päivästä päivään
talutushihnassa taistelen peiliä vastaan
pää on täynnä pelkkää usvaa
ja huominen on täynnä harmaata usvaa

Enkä todellakaan tiedä
mitä vittua mun pitäisi tehdä
kaikki tiet vie pohjalle

Roikun nuorassa tästä eteenpäin
talutushihnassa korisen ilmaa vasten
pää on tyhjä, hengitän usvaa
ja verensekaiset silmät sulkeutuu!

MUSTA

Mun sisällä, sydämen paikalla on reikä.
Se on täynnä pelkoo ja ahdistusta
Maailma murjoo ja rikkoo kaiken
Ja se kaikki vaan putoo syvemmälle.

Pohjalla kaikki on mustaa.

-------------
Pilvet kohosivat rakennusten takaa kuin
purppura savu
rakennukset itse näyttivät raskailta,
harmaanruskeilta betonimonumenteiltä,
jotka sulkivat sisäänsä satoja elämiä
satoja sieluja, menneisyyksiä ja tuhansia tulevaisuuksia.
Näytti siltä, kuin koko maailma olisi tulessa
tuolla jossain.
Olin tietämätön siitä
tietämätön kaikesta
tiesin vain, että minun oli kylmä
jäätävän kylmä sisältä.
Palava maailmakaan ei lämmittänyt mieltäni
siinä tyhjyydessä, joka täytti minun
ja rakennusten välit.
Vaikka lähimpään taloon oli vain parikymmentä metriä
tuntui siltä kuin etäisyys olisi mittaamaton
ja kasvaisi kasvamistaan joka hetki
kaikki tuntui niin suurelta,
massiiviselta,
äärettömältä
Minun ei tarvinnut edes nähdä tähtiä
ymmärtääkseni asioiden mittasuhteet
ja kaikki mitä pystyin tekemään
siinä kylmässä hetkessä
oli vain seistä siinä
ja vetää uusi kylmä henkäys
täyttää keuhkot uudella
kylmällä
tilalla.
---
Valo palaa silmässä
polttaa likaa pois
Kylmä, valkoinen tyhjyys
tuijottaa ikkunoista
eikä ketään ole kotona.
Kukaan ei näe
Kukaan ei ole
Kukaan ei koe.
---
Näin köyhien kannattelevan
luista tornia
jossa rikkaat kilistelivät kalliita lasejaan
ja nauroivat ylimielisesti
kuin naakat kaiken yllä
kylminä talviaamuina.
Heidän torninsa oli arvokkainta käsityötä
samojen kuntoutujien kasaama
samoista kuntoutujista tehty
samojen kuntoutujien kannattelema
kaikki kätevästi rikkaille jumalille sopivilla ehdoilla
ilman vastaväitteitä.
Heillä oli aseet, joita köyhät eivät voineet vastustaa
karenssi ja kurjuus lieassa,
byrokratia suurena kilpenä.
Jumalilla ei ollut mitään hätää,
he eivät haistaneet mitään mätää
vaikka tämän tästä alhaalta kantautui
köyhän huuto läpi luisten luulojen
kaikki oli niinkuin pitää
köyhät siellä
rikkaat täällä
lasit kourassa,
luut läjässä
siivoojat itkivät yksin töidensä lomassa
luullessaan ettei kukaan kuulisi
kaikki oli nöyryytetty,
kaikki oli kurjaa,
eikä kenenkään annettu edes kuolla.
Se oli sirkus
nöyryytys
ja luinen sirkus.
-----------
Kädet auki, asfaltin avaamina
luut juuri ja juuri lihasten häpyyn peittyen
minä kuljen huutaen ja itkien
kuolemaani läpi palavan kaupungin
joka puolella aamu
uusi kirkas päivä
joka loistaa niin etten näe ajatuksiani
ja joka puolella koiria
jotka haukkuvat ja ulvovat niin, etten kuule mitään niiden metelin yli
mutta en välitä.
Jatkan matkaani ja pukeudun oksennukseen,
sen haju saa minut oksentamaan vielä kerran
ja unohtamaan, että muuta voisi ollakaan. Kaikki on kirkasta
kaikki haukkuu
ja minä olen siinä eksyneenä,
kädet auki,
siinä vaan.

Vehreämmät niityt.

Vaikka kulkisin vehreillä niityillä
ei minussa mikään täyty
Sillä se tunne on aina läsnä
aina sisällä, hakkaamassa nyrkeillään
kalloni sisäpintaa, tahtoen ulos.
Kuulen luuni vaimeat kolahdukset,
tunnen migreenin takovan.

Näen polun, joka johtaa juuri peitellylle
maalle
haudalle.
Tuoreet kukat
tuoreen kaipauksen
jonkun ikävän,
ikävän joka hiipuu
haipuu
ja katoaa ajan kanssa.

Helpottaa.

Ja kai on helpottavaa tietää,
että se ikävä tulee jokaisen kohdalla
helpottamaan,
mutta ei se mitään helpommaksi tee.

ei kuolemaa.
ei omaa.
eikä toisten.